Sen salmen löytäjäksi, joka Amerikan eteläisimmästä osasta viepi Tyveneen Mereen, tuli Portugalilainen Fernao Magalhaens. Hän oli syntynyt vuonna 1480, kunnosti itseään Indiassa ja taisteli mohrilaisia vastaan Afrikassa, mutta joutui esivaltansa epäsuosioon ja vetäytyi yksityis-elämään. Harjoitellessaan nyt kosmografillisia ja meritieteellisiä opintoja, tuli hän siihen vakuutukseen, että Maustesaarille paraiten päästäisiin Balboan löytämän valtameren poikki, kunhan vain löydettäisiin siihen johtava salmi, jonka olemassa-oloa hän ei epäillyt.
Magalhaens kääntyi Espanjan hallituksen puoleen ja saikin käytettävikseen viisi laivaa, jotka syyskuussa 1519 lähtivät liikkeelle Lucar de Barramedan satamasta. Retkikunta saapui Brasilian rannikolle 8:n leveysasteen alla ja purjehti, tarkasti tutkien kaikkia sen lahtia, etelään päin, kunnes se vihdoin, vietettyänsä talven pienessä San Julian nimisessä lahdessa ja kadotettuaan myrskyssä yhden laivan, lokakuun 10 p:nä 1520 tuli korkean kallioniemen kohdalle, jolle annettiin nimi Cabo de las Virgines. Ja sen takana aukeni retkeläisten eteen tuo kauvan kaivattu salmi. Kolme viikkoa kesti matkustus sen eksyttävän saariston kautta, sen luikertelevien, kapeiden pikku-salmien läpi, ulapalta ulapalle; mutta vihdoin, marraskuun 18 p:nä 1520, päästiin Cabo Deseadon ohitse ulos Suuren valtameren lakeudelle — nyt enää ainoastaan kolmella laivalla, sillä yksi oli taas menetetty sillä tavoin, että miehistö tappoi sen katteinin ja purjehti tiehensä takaisin Espanjaan.
Mutta löydetyn salmen kautta oli nyt viimeinkin päästy vesitietä myöten siihen suureen valtamereen, joka yhdessä Atlantin kanssa yhdistää Euroopan Aasiaan ja muinaiseen Indiaan. Tapaus oli siis maailman-historiallisesti tärkeä; ja tuolla pitkällä salmella on vieläkin Magelhaensin nimi.
Cabo Deseadosta purjehti Magalhaens sitten pohjoseen päin pitkin Etelä-Amerikan länsirannikkoa 37 leveysasteelle saakka, josta hän rohkeasti kääntyi luoteesen päin, todistettuansa että Uusi Maailma ulottui yhä edemmäs pohjoseen.
Loppupuoli Magalhaensin matkaa, joka tuli vieläkin tärkeämmäksi kosmografian puolesta, ei koske suorastaan aineesemme, jonka tähden tässä siitä vain muutamalla sanalla muistutamme. Neljä kuukautta yhtä mittaa purjehti Magalhaens tuon äärettömän valtameren lakeuksia — ja retkeilijöitä suosi alinomaa myrskytön ilma, jonka tähden merelle annettiin nimi Tyven (El pacifico). Vihdoin marraskuun lopussa 1521 tultiin, kun tultiinkin, Filippinien saaristoon, jossa Matan-saaren asukkaat mainion Magalhaensin tappoivat. Kolmesta laivasta onnistui ainoastaan yhden, Viktorian, Afrikan eteläpuolelta, tuhannet vaivat kestettyään, mutta rikas maustelasti Molukkeilta muassaan, päästä takaisin Espanjaan. Sen päällikkönä oli Sebastian del Cano ja se oli tehnyt ensimäisen matkan maapallon ympäri. Cano sittemmin aateloittiin ja sai vaakunakseen maapallon kuvan, johon oli piirretty kirjoitus: Primus me circumdedisti (Sinä ensimäisenä minun ympärini kuljit). Kertomuksen tästä merkillisestä matkasta kirjoitti Italialainen Antonio Pigafetta, joka kaiken aikaa oli retkikunnan muassa.
VI.
Fernando Cortez. Pohjois-Amerikan muinaisen viljelyksen kukistus.
Tähän asti olivat espanjalaiset löytöretkeilijät matkoillaan Amerikassa melkein yksinomaan tulleet yhteyteen ainoastaan sivistymättömäin luonnonihmisten kanssa, jotka eivät ymmärtäneet minkä vaaran nuo merentakaiset vieraat heille ja heidän maillensa toivat. Eivätkä he liioin sanottavaan vastarintaan kyenneet.
Vakavaa vastustusta saatiin kokea vasta sitten, kun tultiin tekemisiin Amerikan sivistys- ja viljelyskansojen kanssa. Olemme jo edellisessä kertoneet missä nämä sivistyskansat olivat tavattavissa ja antaneet lyhyen kuvauksen heidän viljelyskannastaan.