Ennen kuimme ennätämmä
Niitä saloja sanella,
Niitä nimiä nimetä,
Kunne kulkea tahomma;
Ajatukset aivoissamme
Jäävät jälell jälkiämme.
(Kuuluu huutoa ulkoa, jota ei voi selittää, varustautuvat viettelemään Ruunulinnaa.)
KIVUTAR.
Jo mie tulen tuttuisein,
Kuljen kutsuin kummisein,
Viettelemään viisasta,
Yllyttämään ylpeetä,
Ylivaltaa vaatimaan.
Sana kansan kadottaa,
Sana sankarin satuttaa,
Niin myös viisaan villittää,
Kevätpäiväll pälvelle,
Valo auringon aholle,
Saattaa käärmeen kätköstään,
Madon maasta maattuaan:
Niin myös ylpeys yllyttää,
Näyttäin konnall' korkeutta.
Lennän kannall' pilven tuon,
Jossa onnen hälle suon.
Asettaudun aidallen,
Panettaudun taijallen:
Ensin sanon sankariks,
Sitten kutsun kuninkaaks,
Majesteetiks mainitsen,
Ruunattavaks ruhtinaks.
Jos minust' itsens kavahtaa,
Kyll' vaimons hänen tavoittaa.
LUONNATAR.
Minkätähden mielessänne
Ja myös aina kielessänne
Pysyy petos, yllytykset,
Viattoman villitykset.
KIVUTAR (Ei kuulevanaan Luonnottaren sanoja.)
Emäntä kyllä ennättää,
Kohta sen tuuli lennättää,
Täyttämään tätä työtäni;
Kuin vaan höplitän vyötäni.
(Höplittää vyötään; ukkoisen jyrinää ja tulta.)
Kuulen kummini lennosta,
Mitä hän mielii ennustaa.