Laulan raukka ratokseni,
Wisertelen virkukseni,
Hyräelen hyvikseni,
Paipattelen parhaakseni.
Waikk' olen polo pelossa
Turvatoinna maalimassa,
Oon kuin lintu lentämässä,
Sorsan poika soutamassa,
Pieni sirkka sirkkumassa,
Raukkanen ruikuttamassa.
Jätti minut isoseni,
Poies luopui emoseni,
Wanhempani vierähtivät,
Turvaajani tuikahtivat
Tuonne Tuonelan tupihin,
Mustan Manalan majoihin.
Oon kuin karsittu kataja,
Poikki pieksetty petäjä,
Oon kuin kala uimuksitta,
Oon kuin sirkka siivitöinnä,
Pieni lintu emätöinnä,
Oon kuin pääskynen pesättä,
Kananpoika kartanotta.
Päiväni surussa vieryy,
Hetket huolessa kuluvat,
Ei oo mulla ystävätä,
Toveriakaan totista,
Jollen suruni sanoisin,
Waivani valitteleisin,
Mureeni murenteleisin,
Sydämein selitteleisin.
Yksin elän, yksin kuolen,
Yksin tuikun turpeesehen.
Yksin kuljen kuolemahan,
Tulen yksin Tuonelahan,
Menen yksin Manalahan.
(Gottlund'in Suomi 1847).
Ehtoolla.
Ah, aurinkoinen kultainen,
Jo vainen vaivut taas!
Miks joka ilta, herttainen,
Sä peität kasvojas?
Wai onko elo maailman
Kamala katsella?
Olo parempi Tuonelan
On varmaan sinusta.