Toiset seurasivat hänen esimerkkiään ja pian oli koko sotajoukko alhaalla laaksossa.
* * *
Turkin ja Venäjän välisessä sodassa pitivät turkkilaiset sitkeästi puoliaan eräässä pienessä linnakkeessa, jonka valloittamisella olisi ollut ratkaiseva merkitys.
Kun venäläiset sotamiehet turhaan hyökkäilivät vihollisen pattereita vastaan, päätti kenraali Skobelev hinnalla millä hyvänsä saada linnakkeen haltuunsa. Murhaavasta tulesta huolimatta hän ratsasti aivan linnakkeen juurelle, otti taskustaan yrjönristejä ja heitti ne turkkilaisten tulilinjalle huutaen:
— Pojat! Menkää noutamaan!
Sotamiehet ryntäsivät nyt suurella joukolla vihollisen pattereille ja neljännestunnin kuluttua oli linnake heidän hallussaan.
* * *
Tarkastaessaan kerran sotajoukon asemia Plevnan luona Skobelev kulki etunenässä, kuten aina. Adjutantti huomautti silloin, että luodit sinkoilevat heidän ympärillään ja että turkkilaiset nähtävästi tähtäävät »valkoista kenraalia». Siksi ehdotti hän, että vetäydyttäisiin syrjään.
— Mitä joutavia, — huudahti Skobelev halveksivasti. — Eiväthän ne osaa edes ampua. Täytyy panna heille maalitaulu, johon he voivat tähdätä.
Näin sanottuaan hän otti taskustaan Annan ritarikunnan punaisen nauhan ja ripusti sen rinnalleen.