Heti hyökkäsivät viholliset hänen kimppuunsa, vetivät hänet hevosen selästä ja raastoivat mukanaan. Kuningas pääsi pakenemaan.
Muhammedilaisten sulttaani Saladdin oli jalo hallitsija, joka piti uskollisuutta yhtä suuressa arvossa kuin urhoollisuutta. Saatuaan kuulla asian oikean laidan osoitti hän vangille yhtä suurta huomiota kuin kuninkaalle ja antoi hänelle vapauden sillä ehdolla, että Rikhard puolestaan päästäisi pois kymmenen hänen luonaan olevaa emiiriä.
* * *
Muuan sulttaani oli kirjoittanut runon. Hän luki sen ministerilleen ja kysyi häneltä, mitä hän piti siitä.
— Herra, — vastasi ministeri, — jos tahdot tietää totuuden, — niin runo, on huono.
Harmistuneena antoi sulttaani heittää miehen vankilaan.
Muutaman viikon perästä sulttaani sepitti taas runon.
Hovimiehet kiittelivät sitä ylenmäärin, mutta sulttaani ei oikein uskonut heitä, vaan kaipasi tunnollisempaa arvostelua.
Hän antoi tuoda ministerin vankilasta ja luki runonsa hänelle.
— Herra, — huusi tämä heti, — runosi on ihmeellisen kaunis!