— Vaikka siellä olisi yhtä monta pirua kuin tiiliä katoilla, niin menen sinne kuitenkin.
Kun Luther astui ensi kertaa kokoukseen, keisarin ja loistavien henkilöiden eteen, kalpeni hän ja näytti olevan vähän hämmästynyt. Kysymykseen, pysyikö hän kirjoituksissaan esittämissä mielipiteissä, vai peruuttiko hän ne, vastasi hän pyytävänsä mietintöaikaa.
Seuraavana päivänä hän vastasi rohkeasti kaikkiin hänelle tehtyihin kysymyksiin ja lausui pysyvänsä horjumatta mielipiteissään niin kauan kuin ei oltu näytetty niiden paikkansa pitämättömyyttä toteen Pyhästä Raamatusta. Kun häneltä pyydettiin uudelleen suoraa ja varmaa vastausta siihen, tahtoiko hän peruuttaa sen, mitä oli lausunut vai ei, vastasi hän:
— Koska minulta nyt vaaditaan suora vastaus, niin tahdon minä antaa sellaisen, jolla ei ole sarvia eikä hampaita, nimittäin tällaisen: »Ellei ajatuksiani todistuksilla Pyhästä Raamatusta tai muilla selvillä todistuksilla kumota, en voi enkä tahdo mitään peruuttaa. Tässä minä seison enkä muuta voi. Jumala minua auttakoon. Amen.»
Kaikki, etenkin keisari, ihmettelivät miehen rohkeutta. Katolisten pyynnöistä huolimatta ei keisari rikkonut Lutherille antamaansa suojeluskirjettä, vaan salli hänen poistua kokouksesta. Lutherin turvallisuus ei olisi sittenkään ollut taattu, elleivät ystävät olisi vieneet häntä Wartburgin linnan muurien turviin.
* * *
Lutherin luo tuli kerran mies, joka keräsi varoja johonkin hyväntekeväisyystarkoitukseen. Suurella uskonpuhdistajalla ei sattunut olemaan penniäkään rahaa. Mutta hän muisti, että hänellä oli vanha Joakim-taaleri (Joachimsthalissa lyötetty taalerin raha) eräässä kaapin laatikossa.
Hän meni kaapin luo ja sanoi:
— Mitä täällä teet, Joakim? Näethän, miten laiska olet. Ulos täältä muita hyödyttämään!
* * *