Keisari ahtoi tämän johdosta kysyä isännältä, mikä häntä kaikessa tässä eniten ihmetytti.
— Sitä, että minä olen täällä! — vastasi isäntä tyynesti.
* * *
Aleksanteri I poikkesi kerran matkoillaan erääseen pieneen kaupunkiin. Hän meni suoraa päätä kaupunginvaltuustoon, mutta ei tavannut ketään, vaikka oli keskipäivä; vain vahtimestari torkkui nurkassa.
Samassa tuli sisään kaupungin pormestari. Hän oli kuullut, että joku upseeri oli tullut kaupunkiin, ja tahtoi tältä ottaa selville, mitä perää oli niissä huhuissa, jotka kertoivat, että itse keisari aikoi kulkea sen paikkakunnan kautta. Nähdessään vieraan päätti hän panna hänet lujille.
— Mikäs teillä on hätänä? — kysyi hän tuikeasti rintojaan nostellen.
— Kuka te sitten olette? — kysyi keisari hymyillen.
— Nähtävästi konstaapeli!
— Ylemmäksi! — rehenteli pormestari.
— No komissarius! — arvaili keisari töin tuskin jaksaen pidättää nauruaan.