Pikku tonttu-ukot! Olemme tänä yönä tulleet tänne honkien, joulukuusten ja kauniitten satujen maasta miettimään sopivia joululahjoja pikku ystävillemme, joilla kouluaikana on tapana oleskella täällä. Oletteko jo keksinyt jotakin sopivaa jollekin heistä?
Kaikki: Totta kai, totta kai!
Tonttuisä: No, antaapa kuulua sitten! Ala sinä, Nisse!
Nisse: Tässä istuu Ilmari, Hän on muuten kiltti poika, mutta hänellä on paha tapa hangata kyynärpäitään pöytää vasten, niin että äiti saa yhä panna uusia paikkoja hihoihin. Hänelle olemme päättäneet lahjoittaa hevosennahkaisia kyynärlappuja. Niiden pitäisi toki kestää ainakin yhden lukukauden.
Nasse: Minä olen ajatellut Tuttua ja Viljoa. Heillä on niin paljon kerrottavaa toisilleen, ettei siihen välitunti riitä, vaan täytyy heidän jatkaa keskusteluaan tunnilla eivätkä siis voi seurata toisia lapsia opetuksessa. Suulukko ei siis olisi heille vahingoksi. Vai mitä arvelette?
Kaikki: Niin, todellakin on suulukko sangen sopiva. Tuttu saa suulukon.
(Nyt nousee pikku Nippe ja viittaa kädellään. Mutta kun tonttuisä ei sitä huomaa, kiipeää hän pulpetille, viuhkoo myssyllään ja huutaa kimeällä äänellä.)
Nippe: Tässä istuu pikku Elsa. Eilen näin hänen hoitavan pientä veljeään. Sitten hän lämmitti ja siisti huoneen. Sitäpaitsi juoksee hän isänsä asioilla. Kuitenkin ehtii hän aina lukea läksynsä. Ystävällinen ja iloinen, kiltti ja ahkera hän on. Eikö hän ansaitse palkintoa? Minä tahtoisin antaa hänelle satukirjan palkinnoksi hänen ahkeruudestaan ja lämpöisen talvipuvun.
Nappe (huutaa): Älä unohda antaa hänelle uusia sukkia ja kenkiä! Näin eilen pikkuvarpaan pistävän esille kengänraosta.
Tonttuisä (nousee paikaltaan, ottaa hyppysellisen nuuskaa suuresta rasiastaan, aivastaa ja sanoo):