Onhan hauskaa olla esim. joululeikissä mukana? Eikö totta? On, on, sanot sinä. Minkätähden se on niin hauskaa? oletko ajatellut sitä? En, vastaat sinä. Siihen voi olla monta syytä. Useimman teidän mielestä on hauska saada tehdä jotakin, puuhata jotakin; sellainen on mieleen, kun on teidän ikäisenne. Mutta monet lapset — sen olen itse nähnyt Toivonliitossani ja koulussani — tahtovat olla mukana näyttääkseen itseänsä, saadaksensa suosiota ja kiitosta j.n.e. He ajattelevat vain itseänsä. Ja kaikki itsekkyys, itserakkaus, kaikki oman kiitoksen himo on rumaa, on syntiä. Sellaisia varten en minä yhtään ole koonnut näitä leikkejä.
Minkätähden meidän siis pitää leikkiä, sinä kysyt. Sinä saat kyllä pitää leikkiä ja puuhailemista hauskana; muuten et sinä olisi oikea poika taikka tyttö, vaan pikkuvanha, hapan äkäpussi, joka voi jäädä nurkkaan istumaan ja jonka ei tarvitse tulla teidän muiden, iloisten telmyrien joukkoon. Mutta teillä pitää olla toinenkin syy leikkiä. Ja se on, että te tahdotte ilahuttaa muita; ja kun te esitätte esim. raittiusvuorokeskustelun, tulee teidän olla iloisia siitä, että tekin voitte tehdä jotakin raittiusasian hyväksi.
Korkeinta ja parasta, mitä te voitte tehdä, lähinnä sitä, että tottelette ja palvelette Jumalaa ja teette jotakin hänen valtakuntansa hyväksi, on olla muille ihmisille iloksi ja hyödyksi ja palvella jotakin suurta ja jaloa asiaa. Ajatteles, jos joku tovereistasi taikka heidän vanhemmistansa, joka on katsomassa leikkiä "JouluaattokeskUstelu", alkaa, kuullessaan kuinka kauniisti Rosa ja Emma ja pojat osaavat vastata vanhemmillensa raamatusta, ajatella, kuinkahan hyvin hän tuntee raamatun; ja niin hän itsekin alkaa lukea kirjojen kirjaa. Taikka eikö olisi onnellista, jos esim. joku, joka ei koskaan ole ajatellut ruveta raittiiksi, kuullessaan leikin "Sininauha", tekisi raittiuslupauksen? Taikka ajattele, että jotkut, jotka istuvat ja kuuntelevat leikkiä "Lämpöä Lappiin", alkaisivat koota vaatteita ja rahaa pienille, köyhille lappalaislapsille; taikka jos muutamat lapset teidän koulussanne, kun kuulevat "Kertun ja Liisan kesähommat", päättäisivät ensi kevännä laittaa itsellensä pienen puutarhan j.n.e.
Mutta jotta te voisitte tuottaa todellista iloa ja hyötyä kuulijoille, täytyy teidän myöskin esittää osanne leikissä ja vuorokeskustelussa sydämestänne toivoen voivanne ilahuttaa ja hyödyttää muita. Teidän täytyy rukoilla, että Jumala auttaisi teitä tässä, niinkuin kaikessa muussakin. Sillä jos te ette voi rukoilla, että Jumala olisi kanssanne silloin kun te esitätte leikin taikka vuorokeskustelun, niin teidän ei pidä ottaa siihen yhtään osaa, sillä silloin ei siitä kaikesta ole siunausta eikä hyötyä. Pitäkää se nyt mielessänne.
Kuunnelkaa sitten tarkkaan, mitä opettaja taikka hän, joka teitä harjoittaa, teille sanoo. Kaikkeen vaaditaan työtä. Täyttyy oppia hyvin ulkoa, mitä on sanottava, eikä vain silmäillä osaansa. — Minäpä kerron teille jotakin. Kerran minä olin eräässä Toivonliiton juhlassa. Siellä esitettiin leikki, joka on tässäkin kirjassa. Siinä lapset seisoivat ja änkyttivät ja jankuttivat eivätkä osanneet sanoa sitä, mitä heidän piti. He puhuivat liian hiljaa, he käänsivät selän meihin päin, jotka olimme kuulemassa; he latelivat niin hätäisesti, ettei voinut erottaa sanaakaan. Toiset lapset, jotka olivat katsomassa, telmivät vain salissa. Se oli niin, niin kiusallista ja ikävää, etten minä koskaan unohda sitä tuskallista iltaa. Niin, mitäpä hyödyttääkään harjoitella ja panna toimeen juhlia, jos kenelläkään ei ole niistä iloa eikä hyötyä?
Mutta minä toivon, ettei kukaan teistä tee niinkuin lapset tässä Toivonliiton juhlassa. Tehkää vakavuudella ja ilolla kaikki, harjoittakaa niin myös nämä leikit, ja teillä itsellänne on niistä siiloin suurin ilo.
Minä lopetan tämän kirjeen sydämestäni toivoen, että kirja tuottaisi teille iloa ja hyötyä ja että te itse valmistaisitte muille samaa.
Teidän uskollinen Koiton Täti.