Liisa: Mitä? (nousee ylös.)
Lauri (näyttäen tuokkosta): Etkö näe? Ja ihan täynnä mustikoita! Eläköön! Nyt me voimme kuin kuninkaat! Syö sinä omasta tuokkosestasi, niin minä pidän huolen omastani. (Taittaa pienen oksan ja antaa siskolleen.) Kas tässä! (He syövät.)
Liisa: Merkillistä kun emme heti huomanneet marjatuokkosia!
Lauri: Niin se oli tosiaankin ihmeellistä! (Keskustellessaan kulkevat lapset vähän vasempaan.)
Liisa (huomaa lähteen): Ja tuossahan on mitä kirkasvetisin lähde!
Lauri: Ja tuossa tuohinen nappu! Minä juon heti! (Juo.)
Liisa (istuutuu Laurin viereen): Anna sitten nappu minulle. Äläkä vaan juo kaikkia, Lauri.
Lauri (juotuaan): Tässä on! (Antaa napun Liisalle, joka juo. Lauri siirtyy keskelle näyttämöä.) Tiedätkö mitä, Liisa? Nyt tunnen itseni niin reippaaksi, että voisin kävellä vaikka sata peninkulmaa. Enkä minä pelkäisi, vaikka kaikki metsän pedot hyökkäisivät kimppuuni!
Liisa (on juonut ja tulee Laurin luo): En minäkään.
Lauri (matalammalla äänellä): Kuule, Liisa, kun tulemme kotiin, sanomme isälle ja äidille, että eksyimme metsässä.