Päivänsilmä (silittäen Liisan tukkaa ja katsellen ystävällisesti molempia lapsia): Siinä tapauksessa minä pidän teistä oikein paljon.
Lauri (miettiväisenä): Eikö silloin tarvitse pelätä, kun on kiltti?
Päivänsilmä (vakuuttavasti): Ei, poikaseni!
Liisa: Kun me vaan osaisimme kotiin!
Päivänsilmä: Kyllä te osaatte, minä näytän teille tien. — Tuolla vasemmalla on korkea harju; kun nousette sille, näette sieltä pienen punaiseksi maalatun, valkeanurkkaisen tuvan ja – – –
Lauri (iloisesti): Sehän on meidän kotimme!
Liisa: Niin, sehän on koti!
Lauri: Kuinka sinä olet hyvä, kun johdat meidät jälleen isän ja äidin luo!
Liisa: Sinä meille varmaan marjatkin annoit?
Lauri: Ja annoit lähteen pulputa maasta.