Mutta Marietta, siveytensä ja viattomuutensa tunnossa, oli niinkuin ruusun ympynen, jonka hehkunaa tummanvehreä kukkaverho suojaa; hän ei osannut edes aavistaakaan mointa onnettomuutta ja oli yhtä hyvä kaikkia kohtaan. — Sepä liikutti ensin nuoria miehiä ja he sanoivat toisillensa, "miksikä murehduttaisimme tuota sievää, armasta lasta? Hän on viaton tähän!" Sitten sanoivat isätkin sitä samaa; sitten sanoivat äititkin sitä samaa ja lopuksi sanoivat kaikki, yksin nuo hartaat tytötkin, yhtä ja samaa, sillä, ken kerrankin oli puhunut Mariettan kanssa, hän ei voinut olla häneen mieltymättä. Ja jo puolen vuoden kuluessa oli jokainen mieltynyt häneen. Mutta hänpä ei uskonut olevansa niin rakastettu, eikä hän ennen myöskään uskonut olleensa vihattu. Mitähän aavistaakaan tumma, ruohistossa usein poljettu orvokki arvoansa!
Nytpä tahtoi jokainen korvata vääryytensä Mariettaa kohtaan. Sääliväisyys enentää taipumuksen sydämmellisyyttä. Kaikkialla tervehdittiin Mariettaa nyt entistä ystävällisemmin, kaikkialla hymyiltiin hänelle entistä ystävällisemmin, ja joka tanssiin ja leikkiin kutsuttiin häntä entistä ystävällisemmin.
3. Paha Colin.
Eipä toki kaikilla ihmisillä ole suloisen sääliväisyyden lahjaa; toisilla on paatuneitakin sydämmiä, niinkuin Faraonilla oli. Tämä tulee epäilemättä ihmisen luonnollisesta turmeluksesta syntiinlankeemisessa. Merkillisenä esimerkkinä sellaisesta kovatuntoisuudesta oli Colin, La Napoulen varakkain maan-omistaja, joka tuskin olisi ennättänyt juosta päivässä kaikki viini- ja öljy-tarhansa, sitrona- ja pomeranssi-metsänsä. Jo sekin seikka yksinään osoittaa hänen luontonsa turmelusta, että hän, vaikka oli jo seitsemännelläkolmatta, ei tähän saakka vielä kertaakaan ollut kysynyt, mitä varten on tyttöjä tässä maailmassa.
Yhtähyvin pitivät kaikki ja olletikin jo erääsen ikään joutuneet tytöt, — tässä iässä antavatkin he kernaasti synnit anteeksi — Colinia parhaimpana poikana auringon alla. Hänen muotonsa, hänen vilpitön luonteensa miellytti näitä ihmisiä, ja siitäpä syystä olisivatkin he vallan kernaasti antaneet hänelle hänen syntinsä anteeksi. Mutta tällaisten tuomarien päätöksiin ei ole hyvä luottaa.
Sill'aikaa kuin kaikki vanhat ja nuoret La Napoulessa olivat taasen sovussa viattoman Mariettan kanssa ja sääliväisinä kiintyivät häneen, oli Colin ihkasen ainoa, joka ei häntä armahtanut. Jos ruvettiin puhumaan Mariettasta, niin oli Colin mykkä, kuin kala; jos hän tapasi Mariettaa kadulla, niin lensi hän vihasta punaiseksi ja kalpeaksi ja loi lapseen oikein nieleviä silmäyksiä salavihkaa.
Kun kylän nouriso oli kokoontunut illalla meren rannalle, vanhoille raunioille, tanssia tahi leikkiä tahi vuorolaulua varten, oli Colin muassa hänkin. Mutta heti kohta kuin Marietta tuli paikalle, oli Colin vaiti eikä olisi laulanut kaiken maailman mammonankaan tähden. Vahinko todellakin hänen kaunista ääntänsä! Kukin kuunteli sitä mielellään, ja tulvimalla tulikin lauluja siltä pojalta.
Kaikki tytöt pitivät Colinista, ja hän puolestaan oli jokaiselle ystävällinen. Hänellä oli veitikkamainen silmäys, jota neitoset sekä rakastavat että pelkäävät; ja kun Colin hymyili, kas silloinpa olisi kelvannut ottaa hänestä muotokuva! Mutta tuo usein loukattu Marietta ei edes katsonutkaan häneen, se on luonnollista. Ja siinä hän olikin oikeassa. Hymyilikö Colin vai ei, se oli Mariettasta yhtä ja samaa. Colinin veitikkamaisesta silmäyksestä taasen ei Marietta huolinut edes kuulla puhuttavankaan, ja hän oli siinäkin vallan oikeassa. Kun Colin rupesi jotakin kertomaan, ja hän se sitä osasikin, ja muut kuuntelivat tarkkaan, silloin Marietta rupesi leikkiä laskemaan vieressään istuvien kanssa, ja viskeli milloin Mikkoa, milloin Mattia kävyillä, nauroi ja lörpötteli eikä kuunnellut Colinia. Se suututti tuota ylpeätä herraa; usein hän äkkiä keskeytti kertomuksensa ja meni tuimana pois.
Kosto on suloista. Nythän olisi Manonin lapsen sopinut riemuita. Mutta Marietta oli liian hyvä lapsi ja sydän hänellä vallan hellä. Kun Colin vaikeni, oli hänen paha mieli. Kun Colin kävi murheelliseksi, ei Mariettaa enää naurattanut. Kun Colin meni pois, ei Mariettankaan enää tehnyt mieli jäädä; ja kotia tultuansa hän itki mitä kauniimpia katumuksen kyyneleitä.
4. Ruukku.