— "Ottakaa" — sanoi hän — "tutkikaa tätä koneen-aihetta ja sanokaa minulle, onko se pelkää unta vaan!"
Sen sanottuansa hän, uupuneena odotuksen ja toivomisen tuskasta, vaipui tuolille.
Herra Kartmannin kasvot vaalenivat vaalenemistaan, mitä enemmän hän piirustusta katseli; kätensä vapisivat ja hänen kaikissa kasvon-piirteissään kuvastihe tuo liikutus, joka seuraa kovan kärsimisen muuttuessa odottamattomaksi onneksi. Äkkiä kääntyi hän kyynelet silmissä Fredrikin puoleen:
— "Ei, tämä ei ole unta"; sanoi hän "tämä on neron työtä, joka pelastaa kurjuudesta minut sekä perheeni!"
Ja liikutettuna levittäen kätensä hän jatkoi:
— "Ole siunattu, sä köyhän lapsi, ja ota minut isäksesi, sinä, joka olet minut pelastunut, niinkuin ainoastaan poika voi pelastaa isäänsä!"
* * * * *
Tätä nykyä on Kartmannin tehdas loistavimpia Mühlhausenissa. Koko varallisuudestansa kiittää hän Fredrikin keksintöä ja toimeliaisuutta, jota tämä edelleenkin osoittaa. Tähän saakka ovat kaikki hänen toimensa olleet todistuksia hänen taitavaisuudestaan ja terävästä älystään. Hän on nykyjään herra Kartmannin vävy ja nauttii appensa täydellistä luottamusta.
Yksi ainoa seikka häiritsee hänen onneansa. Siitä asti kuin Frans veljensä pakeni, on hän turhaan kokenut saada hänestä jotakin tietoa, kunnes vihdoinkin hänen naimisensa aikana muuan sanomalehti toi hänelle Fransista ensimmäiset ja viimeiset sanomat. Parisin ja Frankfurtin välillä kulkevain matkavaunujen [tämä kertomus liikkuu semmoisena aikana, jolloin ei vielä rautateitä ollut Europassa] päälle oli hyökännyt rosvojoukko; matkustajat olivat urhoollisesti puolustauneet, ja useampi rosvo oli saanut kuolettavaisen haavan. Näiden joukossa mainittiin Frans Kosmallin nimi.