Kuuleppa kylän isäntä,
Oot suvussasi omassa
Monta nälkäistä näkevä,
Onnetonta orpolasta.
Ota niitä orjiksesi,
Kanna niille maitokauha,
Keitä niille keuhkovelli;
Kyllä kettu kerkiääpi,
Emäraukka ennättääpi
Imetellä itse niitä,
Kasvatella kasvavansa,
Metsän ruu'illa ravita,
Syötteä salon paloilla,
Kun ne kasvavat katalat.
Emon koolle ennättävät,
Meneviksi metsän päälle,
Pyytömiesten pyyöksille,
Paa silloin salolle langat,
Auki rauat rannikolle,
Kankaalle käpäläkanto,
Niihin nirhoja nimeksi,
Pyyä pyssyllä metsästä
Jalan neljän juoksevia,
Siiven kahen kiitäviä.
Siihen on lupa sinulla;
Sitte saalis saatuasi
Ota korvista kopeikat,
Selkärangasta siniköt,
Kaksinkin koko ketusta. —
Sit'ei kielletä sinulta;
Kuolla kumminkin pitääpi."
TORPPARI PALMULLE.
Kuule, katso, Kalle Palmu,
Jalo torppari totinen!
Joka annoit aivan suuren,
Seurattavan selkeästi,
Esimerkin markkinoilla.
Tuhat miestä tunnustaapi,
Sata vaimoa sanoopi,
Lapset laulavat sopissa,
Ett'ei monta markkinoilla
Palmun vertaista kuleksi.
Mont' on miestä markkinoilla,
Monta miestä, monta mieltä,
Paljon konnan koukkuisia,
Vaan on harvalta hyviä,
Hyvän nimen haltioita.
Yksi ystävä vakuuen,
Sekä totuuen toveri,
Kuului puo'issa puhuvan:
"Se on Palmulle paremmin
Hyötynä hyvä nimensä,
Kuin olla omistajana
Tuntemattoman tavaran."
Toiset haukkui tolvanaksi,
Perityhmäksi perusti,
Kun ei ollut ymmärrystä
Palmu raukalla paremmin.
Saatua tämän sanoman,
Tämän kumman kuultuansa,
Taskuvarkahat vapisi,
Rosvot rohkeat häpesi,
Metsän vorot voivotteli,
Vettyi silmät veijarien, —
Viekas nauroi ja vihelsi.
Kun sen kuuli kunnon herrat,
Kiittelivät Ruotsin kielin,
Sekä Suomeksi sanoivat
Ett'ei monta markkinoilla
Kallen kaltaista kävele;
Suottoherrat ne sohahti:
"Piru olkohon, pitäisin
Toisen puolen palkastani,
Elikkä enemmän vielä."
Talonpoika Pohjolainen!
Mitäs mahtaisit sanoa,
Jos sen joku toinen miesi
ylösottanut olisi?
Eipä hiiret hiiskahtaisi,
Pentu haukkuisi perähän.
Vaan se vaka Kalle Palmu,
Jalo torppari totinen,
Kysyi kyllä kiiruhusti,
Tieusteli taitavasti
Oikiaa omistajata
Tieltä löyetyn tavaran.
Kun sen kuuli kulkeneeksi,
Heti kohta sai hevoisen,
Jolla jou'utti jälestä.
Tästä siis nähään toella,
Ett'ei kaikki Suomen kansa,
Eikä lapset Rautalammin,
Viel' oo tuiki turmeltuna,
Törmättynä kaikki tyynni.
Saattaapi sataluvuissa
Miehen toisenkin tavata
Rehellisen retkillänsä,
Vaelluksessaan vakavan.
Ett'en liialla lorulla
Virttä pitkäksi venytä,
Lamahuta lauluani,
Päästän virteni välehen,
Annan lopun aikanansa;
Mahan mainita sanalla
Hänen valtavanhemmasta:
Se oli ukko ulkomaalta,
Kova korpraali soassa,
Tähen täyen miehuutensa
Kahen kantama ritarin,[6]
Jotka Kalle kaunistaapi,
Poika puhtaana pitääpi.