Ojenteli oksiansa, levitteli lehviänsä, latva täytti taivahalle, lehvät ilmoille levisi, piätti pilvet juoksemasta, hattarat hasertamasta, päivän peitti paistamasta, kuuhuen kumottamasta.
(On lausunut viimeiset sanansa melkein parahtaen. Kuoro peittää kasvonsa kauhistuen.)
VÄINÄMÖINEN
Oisko tammen taittajata, puun sorean sortajata! Ikävä imehnon olla, kamala kalojen uia ilman päivän paistamatta, kuuhuen kumottamatta.
ESILAUSUJA (päätään pudistaen)
Ei ole sitä urosta eikä miestä urheata, joka taisi tammen kaata. satalatvan langettoa.
VÄINÄMÖINEN (kätensä kohottaen)
Kave äiti kantajani, Luonnotar ylentäjäni! Laitapa ve'en väkeä — veessä on väkeä paljo — tämä tammi taittamahan puu paha hävittämähän eestä päivän paistavaisen, tieltä kuun kumottavaisen!
(Jää samaan asentoonsa. Kuoro odottaa jännityksellä.)
1:NEN VUOROLAUSUJA (merelle tähystäen)