(Vetää Kyllikin mukanaan oikeallepuolen näyttämöä. Kyllikki itkee ja ponnistelee vastaan.)
KYLLIKKI
Joutenpa, poloinen, synnyin, jouten synnyin, jouten kasvoin, jouten aikani elelin, jo nyt sainki joutavalle, miehelle mitättömälle, suojihin soankävijän, aina tuiman tappelijan.
(Lemminkäinen istuu ahon laidalle oikealla ja vetää Kyllikin syliinsä tämän vastustelemisesta huolimatta.)
LEMMINKÄINEN (mairitellen)
Tuotako sinä sureksit, tuota huolien huokaelet: lehmityyttä, leivätyyttä ja kaiken elon vähyyttä?
Ellös olko milläkänä, mont' on lehmeä minulla, monta maion antajata, yks on suolla Muurikkinen, toinen mäellä Mansikkinen. kolmas Puolukka palolla, ne on syömättä soreat, katsomatta kaunokaiset, ei ole illoin kytkemistä eikä aamuin laskemista, heinävihkon heittämistä, suolan, suuruksen surua.
Vaiko tuotaki surisit, tuota huolien huokoaisit, ettei oo sukuni suuri, kovin korkea kotini?
Jos en oo suvulta suuri, enkä korkea ko'ilta, on mulla tulinen miekka, säkenevä säilärauta, se ompi sukua suurta, laajoa lajipereä, onp' on Hiiessä hiottu, jumaloissa kirkastettu; sillä suurennan sukuni, laajennan lajini kaiken, miekalla tuliterällä, säilällä säkenevällä.
(Kyllikki kuuntelee häntä ja tyyntyy vähitellen. Lemminkäinen suutelee äkisti häntä. Kyllikki vastaa hänen suudelmaansa ja kietoo käsivartensa hänen kaulaansa. Katsoo häntä silmiin surullisesti:)