(Tähystää taivaalle.)
Jo nyt on aika atrioia, aika ruoalie ruveta, evähiä etsiskellä.
(Kaivaa kakun kontistaan.)
Moni on kakku päältä kaunis, kuorelta kovin sileä, vaan on silkkoa sisässä, akanoita alta kuoren.
(Vetää veitsellään. Veitsi katkee. Kullervo kimpoaa kohoksi ja seisoo hetkisen sanattomana veitsentynkä kädessään.)
Yks oli veitsi veikkoutta, yksi rauta rakkautta, isän saamoa eloa, vanhemman varustamata, senki katkaisin kivehen, karahutin kalliohon, leipähän pahan emännän, pahan vaimon paistamahan!
(Heittää tyngän kädestään, katsoo hurjin silmin ympärilleen.)
Millä nyt maksan naisen naurun, naisen naurun, piian pilkan, akan ilkeän evähät, pahan porton paistannaiset?
(Miettii. Hymyilee julmasti itsekseen.)
Otan vitsan viisikosta, koivun korven notkelmasta, ajan suolle sontareiet, lehmät liejuhun levitän, puolen suurille susille, toisen korven kontioille.