Kun tämä kana katovi,
Tämä hanhi hairahtavi;
Katoi luuta lattialta,
Huosia pesinpytystä,
Tuopin korvat tummenevat,
Pinttyvät pikarin laiat.
Kun tämä kana katovi,
Tämä lintu liikahtavi;
Niin tämä mäki menevi,
Tämä linna liikahtavi,
Sivuin tästä tiet tehä'än,
Alta rannan raivatahan.
Kun tämä kana katovi,
Tämä puola pois menevi—
Tahi kun kuolen kuulu piika,
Katonen kasarivaski;
Jääpi sulhoset surulle,
Miehet mielimurtehille,
Partasuut pahoille mielin,
Hattupäät halajamahan.
19. On kumpiaki.
Niin on noita poikasia,
Kun on mustia sikoja,
Talvitakku porsahia.
Niin on noita poikasia,
Kun on suolla sammakoita,
Alla virsun vinkujia.
Niin on noita neitosia,
Kun on maalla mansikoita,
Punakukkia keolla.
Niin on noita neitosia,
Kun on kaupungin kanoja,
Eli liinalintusia.
20. Erilainen kirkonkäynti.
Kuului kenkien kupina,
Kautokenkien kapina;
Tytöt kirkkohon tulevat,
Leimahtavat lehterille,
Rinnan auki riehkäsevät,
Kirjan sieltä kiskasevat,
Josta virren veisoavat,
Luvut kaunihit lukevat.
Kuului löttöjen löpinä,
Tuohikenkien tohina;
Pojat kirkkohon tulevat,
Kirkkomäellä melskoavat,
Viinapuolikon povella,
Olutkannun kainalossa;
Ei oo kirja mielessänsä,
Ei papin parahat saarnat,
Tytöt mielessä makaavi,
Syämissänsä sytevi.
21. En mene Matille.
Kuului hoitanta kujoilta,
Outo määjintä mäeltä;
Äiti sulhoksi älysi,
Katsoi kihlan kantajaksi,
Mateli mahoksi luuli,
Kuivalatar Kukkeriksi.
Kävi sitte katsomahan,
Katsomahan, kuulemahan,
Mikä määjintä mäellä,
Kumma hoitanta kujoilla;
Matti määjelti mäellä,
Penttinen petäiköllä.
Äiti neuoi ja varotti:
"Elä hylkeä hyveä!—
Ei hyvät hylyksi joua,
Kuluksi Jumalan kullat."—
"Elä vainen äiti rukka
Työnnytä tätä tytärtä,
Laita lastasi Matille,
Perustele Penttiselle;
En mene minä Matille,
En perehy Penttiselle—
Matala minä Matille,
Ylen pieni Penttiselle.
Ollille minä osaksi,
Parahiksi Paavoselle."