165. Kauan maata annettu.
En minä isoa kiitä,
En kovin emoakana—
Lassa laiskaksi opetti,
Piennä penkin istujaksi,
Nuorena makoajaksi;
Lyönyt ei virkuksi vitsalla,
Nopiaksi nuoran päällä,
Rapsiaksi raipan päällä.
Sitte tunki turnukselle,
Työnti miehelle tylylle,
Pani paikkakukkarolle,
Rajakengälle rakenti.
Vieras vaimo, viekas vaimo,
Vaimo viekas ja vihainen,
Antoi viikon maatakseni,
Kauan kaihotellakseni,
Sai tuosta sanoaksensa,
Kohta koiskaellaksensa:
"Viikon makasit viraton,
Kauan laiska kaikottelit,
Viikon istuit vyö käessä,
Kauan kalsut kainalossa;
Saapi nyt sopet makuuta,
Saapi unta uunin korvat,
Saunan lauat lappiata,
Penkki paksua pereä."
166. Toinen toistansa parempi.
Ankara anoppi mulla,
Appi vielä ankarampi,
Sulhonen sitäi parempi:
Kylin söi, selin makasi,
Poies potki vierestänsä,
Ajoi alta peittehensä,
Ulos sängystä uhitti;
Antoi kyllin kyynäspäätä,
Viljalta vihaista kättä,
Paljo paksuja pajuja,
Mursunluista ruoskan vartta.
167. Pitäminen päätynyttä.
Piteä minun pitävi,
Piteä piloisen piian,
Mi on päätynyt minulle,
Ku on käynynnä kätehen;
Pitäminen päätynyttä,
Saatua syleleminen.
Enkä appia surisi,
En kovin anoppiani,
Vaikk' ois karhu kartanolla,
Elikkä susi supussa;
Aina aikahan tulisin,
Aikahan tuletteleisin,
Kun oisi miesi mielehinen
Sulhoni sulosanainen—
Kun sulho hyvin pitäisi,
Aina illoilla kysyisi:
"Missä vierit minun vereni,
Hyllysit hyvä lihani,
Jäseneni järkähtelit?"
Tahi kun aamuilla sanoisi:
"Minne liikut lintuseni,
Siirryt sinisorsaseni,
Matelehat marjaseni,
Vaapukkaiseni vaellat?"
168. Ei tunne tehä tuvaista.
Voi armas anoppiseni,
Kun tuuvit pojan mokoman,
Vaalit vaivaisen urohon!
Tuntevi tupakan purra,
Viinan juoa vingotella,
Piipun suussansa piteä,
Ei tunne tehä tuvaista,
Sääliä ei sammalhuonehutta;
Tupa on kuuella tuella,
Seitsemällä seipähällä,
Kaheksalla kankimella,
Pöyällä pököttileipä,
Olkitamppu taikinassa.
169. Survo nyt itse suuri muori.