Toivon riemu ja autuuen aika
Suruani harvoin lievittää;
Rintani on kun järven jää—
Kukapa sen viimenki lämmittää?
Kotka se lenteli taivahan alla,
Sorsa se souteli aalloilla;
Kulta on Saiman rannalla,
Lähteä ei tohi tuulelta.
Tuuli on tuima ja ankarat aallot,
Ruuhet on rannalla pienoiset;
Ruuhet on rannalla pienoiset;
Kultani sormet on hienoiset.
Elä lähe kultani aaltojen valtaan!—
Aallot ne pian sinun pettäisi.
Sitte ei suru mua heittäisi,
Ennenkun multaki peittäisi.
8. Kultaansa ikävöivä.
Tuoll' on mun kultani, ain' yhä tuolla,
Kuninkahan kultaisen kartanon puolla;
Voi minun lintuni, voi minun kultani,
Kun et tule jo!
On siellä tyttöjä, on komioita,
Kultani silmät ei katsele noita;
Voi minun lintuni, voi minun kultani,
Kun et tule jo!
Kukat ovat kaunihit, kaunis kevät-aamu,
Kauniimmat kultani silmät ja haamu;
Voi minun lintuni, voi minun kultani,
Kun et tule jo!
Linnut ne laulavat sorialla suulla,
Soriampi kultani ääni on kuulla;
Voi minun lintuni, voi minun kultani,
Kun et tule jo!
Hunaja ja mesileipä makialle maistaa,
Kultani suu sekä huulet on toista;
Voi minun lintuni, voi minun kultani,
Kun et tule jo!