Kauan malkio makasin,
Viikon utra uinaelin,
Nokisilla nuotioilla,
Hiilisillä hiertimillä.
Jo nousen nokinen poika,
Nousen pois nokisioilta,
Syli syttä hartioilla,
Vaaksa varrella nokea;
Vaan en tuota tunne'kana,
Enkä arvoa esinnä,
Tien kunka otan etehen,
Juonen kunka juostakseni:
Oisko seppä seinän alla,
Takoja tuvan takana,
Antaisin pajalle palkan,
Hinnan hiilihuonehelle,
Taottaisin uuen miekan,
Terän pitkän, pään lyhyen,
Lähteäkseni sotahan,
Kera tauin tappelohon,
Kun ei surma suorin tehnyt,
Tauti oikein osannut.
303. Luulin lumpehen pitävän.
Voi minä poloinen poika,
Voi poika polonalainen!
Luulin lumpehen pitävän,
Meren kaislan kannattavan;
Ei lumme pitänytkänä,
Meren kaisla ei kannattanna.
Loime raukka lumpehelle,
Lumme lumpsahti merehen;
Minä kaislalle kavahin,
Kaisla katkesi jälestä.
Jo nyt kohta koitoisella,
Kohta koitopäiväisellä,
Yks' on tiehyt tietyssäni,
Yksi matka mielessäni:
Mennä pohjahan poloisen,
Alle aaltojen osata,
Alle selvien vesien,
Päälle mustien murien,
Sisareksi siikasille,
Veikoksi ve'en kaloille.
304. Lähin Pietarin pihoille.
En tieä poloinen poika,
Poloisiksi päivikseni,
Mitäpä minäki mietin;
Kuta kurja toivottelin,
Kun läksin kotoa koito,
Raukka rannoilta omilta,
Näille Pietarin pihoille,
Ulitsoille uuen linnan;
Naisparan pahoille heitin,
Oman vaimon ostopaksi,
Heitin lapset itkemähän,
Pienoset pisartamahan.
Linnun lentävän näkevät,
Kokkolinnun liitelevän,
Näiltä tuulilta tulevan,
Näiltä ilmoin ennättävän,
Niin kyselevät kokolta:
"Oi sie kulta kokkoseni!
Etkö tietäisi sanoa,
Mitenkä iso elävi,
Siellä Pietarin pihoilla,
Ulitsoilla uuen linnan?"
Ei kokko mitänä tieä,
Ei se tunne tuhma lintu;
Kokko tiesi kuolleheksi,
Lintu liioin maanneheksi,
Ikävihin kuolleheksi,
Itkuihin kaonneheksi.
305. Joko minua noiat noitui.