Koti korkia näkyvi,
Aitta kaunis kaljottavi,
Jossa veikkoni viruvat,
Siskoni sirottelevat—
Veikot vierahat minulle,
Sivukulkijat sisaret,
Emo vielä vierahampi,
Ouompi oma emoni.
Emoni minun erotti,
Kantajani karkotutti,
Poies muista lapsistansa,
Kauas kantamaisistansa,
Tuulipuolelle tuhoa,
Pohjaispuolelle kotia,
Pohjan tuulta tuntemahan,
Ärjyntää älyämähän.
Jo tunnen katala kaikki,
Tunnen tuulet, tunnen tuiskut,
Tunnen ainoiset ahavat,
Tunnen tuimat vastarinnat,
Tunnen jäiset jääsatehet,
Sekä räntäisen satehen.
Yht' en tulle tuntemahan
Ehtoja oman emoni,
Oman veljen veikkoutta,
Mielisiivoa sisaren.
39. Suvultaan heitetty.
Kuuli ennen äiti äänen,
Iso itkuni tajusi,
Kun istuin ison sylissä,
Paruin äitin paarmahilla;
Nyt ei äiti ääntä kuule,
Iso ei itkua tajua.
Kuoli tuo kultainen isoni,
Kaatu armas kantajani;
Jäin mä veljien varahan,
Sisarien alle armon.
Parempi veen varassa,
Kun on veljien varassa,
Armahampi alla tuulen,
Kun sisaren armon alla.
Niin mä vieren veijistäni,
Kuni puut pinosta vieri,
Kivet saunan kiukoasta;
Niin mun siskoni sivusi,
Kun on kieron keträpuunsa;
Niin mun heitti heimokunta,
Kun orava kuivan kuusen.
Suku suuttui, heimo heitti,
Hylkäsi hyvä sukuni,
Oma veikko vierastutti,
Siskoni kävi sivutse.
Vaan jos heitti heimokunta,
Hylkäsi hyvä sukuni,
Elä heitä Herra Kiesus,
Hylkeä hyvä Jumala,
Hyvien hylättäväksi,
Pahojenki pantavaksi.
Hoia Herra huolellista,
Kaitse lasta kaihollista,
Kun ma huuan huolissani,
Suruissani surkuttelen!
40. Oli ennen parempi.
Olipa minulla ennen,
Oli ennen aikoinani,
Iso ilmoin syntyessä,
Maammo maille kantaessa,
Emonen imettäessä.
Iso minun heitti iljenelle,
Maammo maalle paljahalle,
Veljet vieville vesille
Sisaret sulille soille,
Ilman vyöttä, vaattehitta,
Iholla alastomalla.
Niin minun isoni heitti,
Kun on kieron kirvesvarren;
Niin minun emoni heitti,
Kun on väärän värttinänsä;
Niin mun heitti siskoseni,
Kun on kartun kalliolle;
Niin mun heitti veikkoseni,
Kun kala kivisen rannan,
Lohi luotoisen apajan.
Heitit suurille suruille,
Apioille mielaloille;
Turvani on turpehessa,
Armo kirkon aian alla,
Toivo Tuonelan tuvissa.
41. Parempi kuolla kun kitua.
Syäntäni tuimelevi,
Päätäni kivistelevi;
Eikä tuima tuimemmasti,
Kipiämmästi kivistä,
Jotta huomena minua
Hurstin huiskuteltaisi,
Käsin käännyteltäisi.
Sitte toisena pyhänä
Kuus' ois tuomassa tupahan,
Viisi viemässä viluhun,
Sata tielle saattamassa.
Veisi veikkoni hevonen,
Taluisi isoni tamma,
Musta multihin vetäisi,
Savenkarva saatteleisi;
Kuuluisi kuparin ääni,
Vasken ääni vankahuisi.
42. Kuolisinko koito raukka.
Kuusen juuret kuivettuvat,
Vaan ei kuivu kyyneleni;
Meret suuretki sulavat,
Ei sula minun suruni.
Mitä voin minä poloinen,
Kuta taian kurja raukka,
Tämän suuren huolen kanssa,
Ja suuren surun keralla;
Suru särkevi syämen,
Huoli vatsan halkasevi.
Tulisko kevätki kerran,
Talven kanta katkiaisi,
Ehkä koito kuolisinki,
Katkiaisinki katala—
Lehti puuhun, ruoho maahan,
Minä marras maan rakohon,
Minä toukka Tuonelahan,
Minä tuima turpehesen.
43. Manalaan ikävöivä.