Koira haukkui korven rannan,
Penikkainen pellon rannan,
Minä juoksin katsomahan,
Toivoin tuotavan emoa.
Ei emoa tuotukana,
Tuotihin emintimäistä,
Tuon tuhannen tullukkoa,
Pahan hengen pallukkoa;
Vitsa väännetty käessä,
Kohotettu koivun latva,
Lyöä lasta armotonta,
Kolkata kovaosaista.
Niin en nyt sinä ikänä,
En tämän elon sisässä,
En löyä emon hyvyyttä,
Enkä äitin armautta,
Vaikka etsisin tulella,
Vailehteisin valkialla.
Vieras on emon sialla,
Vaimo vieras, kun Venakko,
Ei sano emon sanoja,
Käy ei äitin askelilla,
Virkkoi vierahan sanoja,
Käypi armon askelilla.
64. Pienuuesta orpo.
Piennä heitti minun isoni,
Piennä isoni, piennä emoni.
Iso kuoli, äiti kuoli,
Kuoli muu sukuni suuri,
Jätti mulle jäiset kengät,
Sukat uhkuiset unohti;
Jätti jäisille jälille,
Talviselle tanterelle;
Jätti kun jänö pojansa
Suolle soikerrehtamahan,
Jäälle jääkellehtämähän,
Tielle tiiperrehtämähän,
Palolle papattamahan;
Jätti tuulen tuuvitella,
Viluilman viihytellä,
Koloilman kostutella.
Vihmavesi minun virutti,
Kyyt minulle ruoan kantoi,
Maot maiolla piteli.
65. En tieä tekijätäni.
Mikä lie minunki luonut,
Kuka kurjasen kuvannut—
Liekö luonut luoja suuri,
Suennut sula Jumala?
Jos lie luonut luoja suuri,
Suennut sula Jumala,
Tok' ei luonut luontapäänä,
Suennut suentapäänä;
Loi päänä luonnattomana,
Suunnattomana sukesi.
Enkä tieä tekijätäni,
Enkä tarkoin saajoani;
Liekö telkkä tielle tehnyt,
Sorsa suolle suorittanut,
Tavi rannalle takonut,
Koskelo kiven kolohon.
Iso heitti heikkosena,
Matalana maammo jätti,
Härän kynnen korkuisena,
Pystyn peukalon pituisna;
Heitti isoni iltikalle,
Emo jätti jäätikälle,
Joka tuulen tuntemahan,
Arvoamahan ahavan.
66. Kaksi, jotka ei moiti.
Vaivaisen heposen varsa
Kaikkien ajeltavana,
Onnettoman eukon lapsi
Kaikkien saneltavana.
Kaikki saatua sanovat,
Sekä pantua panevat,
Sanovat sananalaista,
Osoavat onnetonta.
Kaikki muut minua moitti,
Vaan ne kaksi kappaletta,
Minun piennä pistämäni,
Sekä lassa laittamani
Alimmainen aian vitsas,
Perimmäinen pellon seiväs;
Ei niill' oo suuta sanoa,
Eikä kieltä kerskaella.