Vielä kielti Wäinämöinen,
Epäsi suvannon sulho,
Kullalle kumartamasta,
Hopialle horjumasta,
Vanhan nuorta tahtomasta,
Kaunista käkeämästä.
Sanoi vanha Wainamöinen,
Nuoremmalle veiollensa:
Kaunis on kattila tulella,
Vaikka vettä kiehukohon;
Hyvä mieli miehen päässä,
Vaikka ilman istukohon—
Väki ei väännä hartioita,
Säre ei mieli miehen päätä.
Sanoi vanha Wäinämöinen,
Nuoremmalle veiollensa:
Hoia hongaista venettä,
Hoia hongan vestäjätä;
Pah' on orja palkatonna,
Paha paljon palkan kanssa—
Osallahan mies elävi,
Koira toisen kohtalolla.
Sanoi vanha Wäinämöinen,
Nuoremmalle veiollensa:
Suo vilja vihattavalle,
Rahat raukoteltavalle!—
Hullu saapoa vihaavi,
Siitä saapi saamatonki,
Viha viepi viljan maasta,
Kateus kalan veestä.
Sanoi vanha Wäinämöinen
Nuoremmalle veiollensa:
Aina auttavi Jumala,
Ajan kunki katkasevi;
Viipyen erät paremmat,
Kauan ollen kaunihimmat—
Harvoin syötti harva verkko,
Silloin suurilla kaloilla.
Sanoi vanha Wäinämöinen
Nuoremmalle veiollensa:
Jumalass' on juoksun määrä,
Ei miehen ripeyessä;
Juokseva johonki saapi,
Käypä kauas kerkiävi—
Usein käypi käypä härkä,
Kun jo hengästyi hevonen.
Sanoi vanha Wäinämöinen
Nuoremmalle veiollensa:
Sitä kuusta kuuleminen,
Jonka juuressa asunto;
Kiitä muille muita maita,
Itselle omia maita—
Omat maat makuisimmat,
Omat metsät mieluisimmat.
Sanoi vanha Wäinämöinen
Nuoremmalle veiollensa:
Väli on väätyllä vitsalla,
Väli vääntämättömällä;
Mies tulevi neuotusta,
Koira neuomattomasta—
Tieto ei miestä tieltä työnnä,
Neuo syrjähän syseä.
Sanoi vanha Wäinämöinen
Nuoremmalle veiollensa:
Soisin Suomeni hyväksi,
Karjalan kaunihiksi;
Hyvin aina elettäväksi,
Kunnialla kuoltavaksi—
Laiskat Lappihin menevän,
Muut veltot Wiron vesille.
91. Lintuin keräjät.