Rouva. Ihan yksin.
Eno (astuen kammariin). Eikö nuori luutnantti ole tullut tänne?
Rouva. Ei.
Eno. Sepä kumma! Minä tulin, lapseni, sinulle ilmoittamaan, että rykmentti nyt par'aikaa kokoontuu. Et ikäväksy aikojasi sitä katsellessa. Voi hyvin! (Lähtiessänsä pois luo hän silmänsä piippuihin, sanoo itselleen) no, totta mar' se on jo hänellä.
(Nauraa hiljaan ja menee).
Kahdeksas kohtaus.
Rouva (yksin). Mitä huolin minä rykmentistä! Se kokoontukoon omia aikojaan; minulla on käsillä hupaisempaa kuin sitä katsella (silmää varovasti ympärilleen, tuo esiin tupakka-astian, ja ottaa piipun ompeluksen alta).
Nyt katselevat kaikki sotilaita; —
Mull' o'o ei tilaisuutta parempaa;
Nyt tupakoida saanen rauhassa.
(Panee tupakka-astian ompeluksen päälle ja pistää piippuun).
Kas niin! vaan mistä saan nyt valkeata?
Ah! Se ken polttaa itse hankkikoon.