(Juhani Aho: Tyven meri.)
VIIKINKEJÄ SUOMENRETKILLÄ SUOMALAISIA VIIKINKIRETKILLÄ
JUMALAN KAULAKORISTE.
Tore Hundin retki Perman maahan.
Sinä talvena oleskeli kuningas Olavi Sarpsborgissa ja hänellä oli siellä luonaan paljon miehiä. Silloin lähetti hän Karlen asioilleen pohjan puolelle maata. Karle meni ensin ylämaihin ja sitten pohjoisessa vuorien yli, tuli Nidarosiin ja otti siellä kuninkaan tavaraa niin paljon kuin hän niistä oli edeltäpäin ilmoituttanut, ja hyvän laivan, joka hänestä näytti kelpaavan sitä retkeä varten, minkä kuningas oli antanut hänen tehtäväkseen, nimittäin että hänen oli mentävä pohjolaan Perman maahan. Oli sovittu niin, että Karle olisi yhtiössä kuninkaan kanssa niin, että kummankin oli pantava tavarat tasan.
Karle ohjasi keväällä varhain laivansa pohjoista kohti Haalogalandiin. Siellä liittyi hänen seuraansa hänen veljensä Gunstein, ja hänellä oli kauppatavaraa omaan lukuunsa; siinä laivassa oli noin 25 miestä. He lähtivät heti varhain keväällä pohjoista kohti Finmarkeniin. Tore Hund sai kuulla tästä; silloin lähetti hän miehiä ja sanan veljeksille, että hänellä oli aikomus kesällä lähteä Perman maahan ja sanoi toivovansa, että matkustettaisiin yhdessä ja että kullakin olisi yhtä suuri osa anastettavasta saaliista. Karle ja Gunstein lähettivät hänelle sen vastauksen, että Toren oli otettava 25 miestä, samoinkuin hekin; ja voitettava saalis oli jaettava tasan laivojen kesken, paitsi kauppatavara, joka miehillä oli mukanaan. Mutta kun Toren lähettiläät palasivat, oli hän jo antanut asettaa esiin suuren sotalaivan, jonka hän omisti, ja laitattanut sen kuntoon. Hän otti siihen laivaan talonsa miehet, ja laivassa oli lähes 80 miestä. Torella yksin oli tämän miehistön johto ja samoin kaikki heidän matkalla voitettavansa saalis. Mutta kun Tore oli saanut kaikki kuntoon, ohjasi hän laivansa pohjoista kohti rannikkoa myöten ja tapasi Karlen Sandvärissä. Sitten jatkoivat he matkaansa yhdessä ja saivat hyvän myötätuulen. Gunstein sanoi veljellensä Karlelle, niinpiankun he ja Tore olivat kohdanneet toisensa, että Torella hänen mielestään oli liika paljon miehiä. "Ja minä luulen", sanoo hän, "että meidän olisi viisaampaa kääntyä takaisin eikä lähteä matkalle näin, kun olemme kokonaan Toren vallassa, sillä minä en luota siihen mieheen." Karle sanoi: "En minä käänny takaisin; vaan onhan niinkin, että jos tiesin kotona Langössä, että Torella tulisi matkallaan meidän kanssamme olemaan niin suuri miesjoukko kuin hänellä on, olisi meilläkin ollut enemmän miehiä mukanamme." Veljekset puhuivat tästä Torelle ja kysyivät, mikä oli syynä siihen, että hänellä oli mukanaan paljoa enemmän miehiä kuin mistä oli ollut puhetta. Hän vastasi näin: "Meillä on suuri laiva, jossa tarvitaan paljon väkeä; minusta näyttää, ett'ei näin vaarallisella retkellä koskaan voi olla liika paljon hyviä miehiä."
He kulkivat kesän aikana useimmittain niinkuin tuuli laivoja kuletti: kun oli heikko tuuli, purjehti Karlen laiva paremmin, ja niin laskettelivat he edellä; mutta kun tuuli oli terävämpi, pysyi Toren venhe mukana; he olivat harvoin yhdessä, mutta tiesivät kuitenkin aina toisistaan.
Perman maahan tultuaan laskivat he maihin kauppakaupunkiin [Vienanjoen suussa, luultavasti sama, jolle venäläiset myöhemmin antoivat nimen Cholmogory]. Siellä syntyi kaupanteko ja ne miehet, joilla oli tavaraa mukanaan, saivat kaikki paljon nahkoja. Tore sai paljon oravannahkoja ja majavan- ja soopelinnahkoja. Myöskin Karlella oli paljon tavaraa, jolla hän osti paljon nahkoja. Mutta kun kaupanteko oli loppunut, ohjasivat he laivansa pois Wienanjokea myöten; silloin irtisanottiin sen maan miesten kanssa sovittu kaupparauha.
Mutta kun he tulivat merelle, pitivät he neuvottelun laivaväen kanssa. Tore kysyy, onko miehillä halua nousta maihin ja voittaa saalista; he vastasivat olevansa siihen halukkaita, jos oli hyvä toivo saaliista. Tore sanoo, että saalista on voitettavissa, jos retki onnistuu. "Mutta mahdollista on, että henki on vaarassa matkalla". Kaikki vastasivat tahtovansa yrittää, olisiko saalista voitettavana. Tore sanoi, että täällä oli tapa semmoinen, että kun joku varakas mies kuolee, jaetaan irtaimisto vainajan ja hänen perillistensä kesken; hänen osalleen tulee puolet tai kolmas osa, joskus vähemmän, ja se osa omaisuudesta vietiin metsiin, välistä kumpuihin, ja sen päälle ajettiin multaa; joskus rakennettiin sitä varten huoneita. Hän sanoo, että heidän olisi oltava valmiina matkalle illan tultua. Sitten sovittiin, ett'ei kukaan saisi erota toisista eikä myöskään jättäytyä jälkeen, kun johtajat sanovat, että on lähdettävä. He jättivät miehiä vartioimaan laivoja, mutta itse he menivät maihin.
Ensin oli niittymaata ja sitten suurta metsää. Tore kulki eillimäisenä, mutta veljekset Karle ja Gunstein viimeisinä. Tore käski miesten kulkea hiljaa, ja "ottakaa kaarnaa puista, niin että toiselta puulta voi nähdä toisen". He tulivat suurelle aukeamalle, mutta aukeamassa oli korkea pystyaita ja portti, joka oli lukossa. Aidan sisässä oli kuuden sen maan miehen määrä olla vartioimassa joka yö, kaksi vuorollaan kolmannen osan yöstä. Kun Tore ja muut tulivat aidan luo, olivat vartijat menneet kotiin, mutta ne, joiden heidän jälkeensä oli valvottava, eivät vielä olleet saapuneet vartioimaan. Tore meni aidan luo ja kurkotti kirveensä sen selälle ja vetihe ylös; sillä tavalla nousi hän aidan yli toiselta puolelta portin. Silloin oli myöskin Karle tullut aidan yli toiselta puolelta. He tulivat samaan aikaan portille, ottivat sulkupuun pois ja avasivat portin. Miehet tulivat silloin aituuksen sisään. Silloin sanoi Tore: "Tässä aituuksessa on kumpu, joka on luotu kullasta ja hopeasta ja mullasta; käykööt miehet siihen käsiksi; mutta aituuksessa seisoo permalaisten jumala, jonka nimi on Jomale; kukaan älköön rohjetko ryöstää häntä." Sitten menivät he kummun luo ja ottivat niin paljon tavaraa kuin jaksoivat ja kantoivat sitä vaatteissaan; paljon multaa seurasi mukana, niinkuin ymmärrettävää on. Sitten käski Tore miesten lähteä pois, ja hän sanoi näin: "Menkää nyt, veljekset, Karle ja Gunstein, edeltä, mutta minä lähden viimeksi." He kääntyivät kaikki menemään portista ulos. Tore palasi takaisin Jomalen luo ja otti hopeamaljan, joka oli hänen polvillaan; se oli täynnä hopearahoja. Hän kaatoi hopean takkinsa helmaan, mutta ripaan, joka oli maljan päällä, pisti hän käsivartensa ja meni porttia kohti. Miehet olivat silloin kaikki päässeet ulos aituuksesta; silloin huomasivat he, että Tore oli jäänyt jälkeen. Karle kääntyi takaisin lähteäkseen häntä etsimään ja he kohtasivat toisensa portissa; Karle huomasi Torella hopeamaljan. Sitten riensi Karle Jomalen luo; hän näki, että sen kaulassa oli raskas koriste. Karle heilautti silloin kirveensä sitä kohti ja iski poikki niskasta nauhan, johon koriste oli kiinnitetty. Isku oli niin voimakas, että Jomalen pää putosi alas;, siitä syntyi niin suuri rysähdys, että se oli kaikkien mielestä merkillistä. Karle otti koristeen; sitten he lähtivät pois. Mutta samalla hetkellä, kun rysähdys oli tapahtunut, tulivat vartijat aukeamaan ja puhalsivat heti torviinsa. Sitten kuului torventoitotusta joka taholta. He riensivät metsän rantaan ja metsään, mutta kuulivat takaa aukeamalta päin huutoa ja melua; permalaiset olivat tulleet sinne. Tore Hund kulki miehistään viimeisenä. Kaksi miestä kulki hänen edellään säkkiä kantaen; siinä oli jotain tuhkan tapaista. Tore otti sitä käteensä ja kylvi sitä jälkeensä; joskus heitti hän sitä miesten päälle. Niin he tulivat metsästä niittymaille. He kuulivat permalaisten sotajoukon rientävän heidän jälkeensä huutaen ja ilkeästi ulvoen. He syöksivät heidän jälkeensä metsästä ja samoin molemmin puolin heitä; mutta eivät missään permalaiset tai heidän aseensa tulleet heitä niin lähelle, että siitä olisi ollut haittaa, ja siitä he päättivät, ett'eivät permalaiset heitä nähneet. Mutta kun he tulivat laivoille, astuivat Karle ja Gunstein ensiksi laivaan, sillä he olivat matkalla olleet ensimäisinä, mutta Tore jäi maihin kauas jälelle. Niinpiankun Karle ja hänen miehensä tulivat laivaansa, purkivat he teltat, ja irroittivat köydet, joilla laiva, oli kiinnitetty maihin; sitten nostivat he purjeensa ja laiva eteni nopeasti merelle.