Kun on laulu loppununna,
Veisattuna virsi kaunis,
Joukko lähtevi levolle,
Autuahat aittoihinsa.
Luo tulevi Taatto vanha,
Sanovi sanalla tuolla:
'Lähe uusi oppimahan,
Äsken tullut tietämähän
Näitä taivahan taloja,
Olomaita onnellisten.'
Viepi vaaran viertehelle,
Kulettavi kukkulalle,
Osoittavi sormellansa,
Näyttävi nimettömällä:
Tuoli' oli Lapin laajat mannut,
Täällä suuri Suomen niemi,
Meri siinteli suvessa,
Toinen lännessä levisi.
Käski katsoa alemma,
Lähemmäksi silmän luoda,
Sanovi sanalla tällä,
Lausui tällä lausehella:
'Talo siin' on silloin tehty,
Kuin on taivaskin taottu,
Tuoss' on pellot perkattuna
Kyntämättä kasvamahan,
Tuoll' on salo saaelihinn,
Aina runsas riistakorpi,
Erä tuomatta tulevi,
Ajamatta antauvi,
Kosket kuohuvat lohia,
Suuret virrat säynehiä,
Kilvan pyrkivät patahan —
Tulevi lintu liikkumatta,
Kala jalan kapsamatta.'
'Tääll' ei laske Luojan päivä,
Alene ei aurinkoinen,
Ain' on kesä kestämässä,
Suloisinna suven aika;
Lakastu ei lehti puusta,
Kummut kukkivat ijäti. —
Hyvä tääll' on ollaksesi,
Armas aikaellaksesi.
Lapset lapsina pysyvät,
Nuoret neiot neitosina,
Ukot ukkoina elävät,
Eivät vanhene enempi;
Kaikki onnessa asuvat
Iloiten ikänsä kaiken.
Ollos terve tultuasi,
Sadat vuodet viipyellös!'
Vuoli lastun veitsellänsä,
Jopa aitta ilmaisekse;
Siihen käski käydäkseni,
Ottoakseni omaksi.
Som' oli aitta siisti huone,
Kaikkein armahin asunto
Kesäöinä kellehtiä:
Sirkka seinässä siritti,
Pääskyn poiat päädyn alla,
Hiljaa tuulonen humisi,
Leyhytteli lännen henki.
On nyt ukon oiva olla,
Armas äijyen asua
Taaton suuressa talossa,
Asunnossa autuaitten:
Ei ole huolta huomisesta,
Ei suruja syömmen alla
Eikä maisia mureita,
Ilo mielessä asuvi,
Tyyni riemu rinnassansa."
Juhani Aho.
UKON VAKAT.
(Kansan suusta Kurkijoelta.)