Sanoi herra Henterikki:
"Elä aja tätä hevosta,
Karkottele konkaria."
"Entä jos tavotetahan,
Taikkapa tapetahankin?"
Tunsi hän tuhon tulevan,
Hätäpäivän päälle saavan,
Sanoin lausui, suin puheli:
"Pilttiseni, pienoiseni —
Käy sinä kiven taaksi,
Kuuntele kiven takana,
Katsokos takoa tammen;
Jos minut tavotetahan,
Taikka myös tapetahankin,
Poimi mun luuni lumesta,
Ne sinä verkahan vetele,
Sinilankoihin sitele,
Sivu kaikki kaunihisti.
Ne pane härän rekehen,
Jok' ei ole ikeessä ollut.
Kuhun ensin seisahtuvi,
Siihen risti rakettakoon,
Toisen kussa tauvonnevi,
Kappeli kaunis tehtäköhön,
Kussa härkä uupunevi,
Siihen kirkko koottakohon
Papin saarnoja sanella
Kansan kaiken kuultavaksi."
— Tuohon on härkä tauvonnunna,
Nousiaisten hietamaahan,
Hietakankahan nenähän.
Siihen herra Henterikki
Ensimäinen haudattihin,
Kirkko myöskin rakettihin,
Herran Hentrikin nimehen.
Vaan ei poika pikkuruinen,
Vantti vaaksan korkuhinen,
Keksinyt lumen sisältä
Pyhän miehen peukalota,
Sormia ison isännän,
Kultasormuksen keralla
Ennen kuin kesäsydännä,
Kun kevät oli ihana,
Jää oli järvestä sulanut —
Niin sitten kesäsydännä
Pienen jääpalasen päällä
Tuuli aalloissa ajeli
Sormia pyhän urohon,
Kultasormuksen keralla
Ihmisille nähtäväksi,
Tunnusmerkiksi jaloksi,
Jotta ei suonut suuri Luoja,
Eikä sallinut Jumala
Veden alle vaipumahan
Pyhän miehen peukalota,
Sormia ison isännän
Kultasormuksen keralla. —
Lalli pahin pakanoista,
Julmin Juudasten seasta,
Joka tappoi pyhän miehen,
Piispan herra Henterikin,
Otti korkean kypärän,
Pani päähänsä omahan.
Palasi paha kotia.
Lausui paimen patsahalta:
"Kusta on Lalli lakin saanut,
Mies paha hyvän hytyrän,
Piispan hiipan hirtehinen?"
Niinpä mies murehissansa,
Lakin päästänsä tavotti,
Hiukset himahtelivat,
Liukosi luusta irrallensa,
Kaikki kamara keralla.
(Kantelettaren y.m. mukaan.)
EERIKKI PYHÄN RISTIRETKI.
Nyt on sanottu, että kun pyhä kirkko oli perustettu ja valtakunta jaettu, niin kokosi hän sotajoukon pyhän kristinuskon hyväksi ja vihollistansa vastaan, ottaen mukaansa Pyhän Henrikin Uppsalasta, missä hän oli piispana, ja purjehti Suomeen, joka siihen aikaan oli pakanallinen maa ja teki suurta vahinkoa Ruotsille. Silloin vaati Eerikki sen kansan kääntymään kristinuskoon ja solmimaan rauhan hänen kanssaan, ja kun he kieltäytyivät kääntymästä, soti hän heitä vastaan ja voitti heidät miekalla, kostaen miehekkäästi kristittyjen miesten veren, jota he kauan ja usein vuodattaneet olivat. Ja saatuaan niin hyvin ansaitun voiton, puhkesi hän hurskaihin rukouksiin, langeten polvilleen kyynelsilmin, koska hänellä oli lempeä ja helliväinen sydän. Silloin kysyi yksi hänen miehistään häneltä, miksi hän itki, vaikka hänen olisi ennemmin pitänyt iloita siitä ihanasta voitosta, minkä hän oli saanut Herran Jeesuksen Kristuksen ja pyhän kristinuskon vihollisista. Silloin hän vastasi näin: "Totisesti minä iloitsen ja ylistän Jumalaa voitosta, jonka hän on suonut, ja suren katkerasti, että tänä päivänä on niin monta ihmissielua hukkunut, jotka olisivat voineet päästä taivaaseen, jos olisivat kristinuskoon kääntyneet." Tässä seurasi hän Jumalan hyvän ystävän Mooseksen esimerkkiä, joka oli kaikista miehistä säysein ja laupein, joka Jumalan oikeuden tähden tapatti epäjumalanpalvelijat, kostaen vääryyden ja pilkan Jumalaa kohtaan, ja kuitenkin laupeudesta rukoili Jumalaa saman kansan synnin tähden. Sitten kutsui P. Eerikki eteensä sen kansan, joka oli jäänyt kaatamatta, ja asetti siihen maahan kristinuskon suojaksi ennen mainitun P. Henrikin, joka sitten kruunattiin marttyyrikruunulla ja lähetti sinne pappeja, ja sääsi muita seikkoja, jotka kuuluvat kristinuskoon ja jumalanpalvelukseen, ja palasi sitten takaisin Ruotsiin kunniakkaana voittajana.
(Ote Eerikin legendasta.)