— Kas niin, pojat, sen jo arvasin. Näin meitä vastaanottavat savolaiset, jotka meidät rauhan miehinä rannalle kutsuivat!
Ja hän lähti kiireesti törmältä alas astumaan, ikäänkuin johtaakseen noita kiihtyneitä nuoria miehiä, ja virkkoi laskeutuessaan:
— Mutta kun me kerran tänne on tultu, niin täällä me nyt pysymmekin!
Silloin suhahti nuoli kentän poikki, savolaisten rannalta, muutaman pajupehkon takaa. Ja ampuja oli kyllä tiennyt, kehen hän tähtäsi: rautapää nuoli iski Karmalan ukon vasempaan olkapäähän, kun hän juuri keskirinnettä alaspäin astui, siihen iski ja upposi syvälle kainalolihaksiin, joihin värähtämään jäi.
Tuskan tuntien vanhus horjahti ja nojasi viereistä koivua vastaan. Mutta se nuolen isku löi samalla kuin salamanisku molempiin miesjoukkoihin. Savolaiset ensin tuokioksi nolostuivat, ja Pouta-Paavo kuului siellä valittavalla äänellä moittivan miehiään, mutta samassa jo heilahtivat aseet esiin heidänkin parvestaan, ja ahteella syntyi pian määrätön hälinä.
Mutta ainoastaan hetkeksi oli ukko koivun kylkeä vastaan hervahtanut. Tuokion kuluttua hän oikaisihe taas suoraksi, kiskaisi verisen nuolen irti kainalostaan ja huusi sitä huiskuttaen melkein riemuavalla äänellä:
— Tätä se oli savolaisten sovinto, siinä näette salakytän nuolen! Mutta etpä osunut sydämeen, sinä pelkuri pensaantakalainen, vielä on pystyssä Karmalan Erä-ukko ja vielä iskee sen oikea käsi. Nyt eteenpäin, Hämeen miehet, pois ajetaan nyt katalat rannoiltamme!
Mutta jo hänen sitä puhuessaan olivat Hämeen miehet vihansa vimmassa rynnänneet eteenpäin tuota kavalaa tekoa kostamaan, ja tuliteräisinä välähtivät heidän aseensa laskeutuvan syyspäivän hohteessa. Tuossa tuokiossa koko ranta riehui yhtenä tuiskuna, kuin jos olisivat sinne kaikki hiisien hirmut lasketut irti intohimoissaan temmeltämään. Ja rynnätessään huusivat Hämeen miehet:
— Erä-ukkoa ampuivat, katalat!
— Sitä varten ne meidät tänne hakivat!