Minut valtasi mieletön, raivoisa kauhu. Sieppasin tyttäreni, ainokaiseni, syliini, en nähnyt mitään, en käsittänyt mitään, en kuunnellut rakkaiden valitustakaan, tunsin vain, että täytyi paeta, paeta. En tietenkään juoksuun päässyt, niin nääntynyt olin, laahustin vain ja ryömin. Ja rajaton kauhuni oli kai tenhonnut pojankin, jonka pyhä äiti lähetti minulle samana hetkenä kuin omasta pojastani jäin, niin että hän tuli jälestäni, en tiedä miten. Minusta tuntui, että taivaan ihme oli lapseni pelastanut ja minun täytyi viedä hänet niin kauas kuin voin. Niin laahustin ja ryömin, kunnes muutamalla päivänrinteellä lämmin lauloi minut nyykälleni maahan, ja nukuin.

En tiedä, kuinka kauvan nukuin, ennenkun heräsin lasten itkuun. Nälkäänsä valittivat surkeasti molemmat. Pyhä äiti varmaankin toi päähäni tuuman, jätin heidät siihen rinteelle, laskeuduin keväiselle suolle ja poimin sieltä karpaloita. Virkistynein voimin sitten läksimme harhailua jatkamaan. Päivänkehrä kiiri lännen maille, mutta läpi yön urrin. Tyttö nukkui sylissäni, ja poika marri jälestä unisena uikutellen.

Harhailimme päiviä parisen, kolmisen, söimme vain talven alla makeiksi paleltuneita puoloja ja karpaloita. Vihdoin löysimme yksinäisen kylän erämaasta, kalajärven rannalta, missä ei mustasta surmasta vielä tiettykään. Sinne jäimme, minulla oli siksi hopeaa ja kultaakin kukkarossani, että saatoimme elää, kun lisäksi tein työtä, mitä osasin. Siellä elimme vuosia parisen, ja pakanoita he siellä olivat, suuren velhonsa uskoivat kalman vihatkin torjuneen taioillaan ja loitsuillaan. Mutta musta surma kiersi kylän, kuulimme vain sinne ruton tuhoista, kuulimme, kuinka oli jäänyt autioiksi kokonaisia kyliä ja pitäjiäkin, niin ett'eivät kirkonkellot vuoden mittaan kumahdelleet, kuinka autioita taloja sai ottaa haltuunsa ken halusi, mutta kukaan ei uskaltanut niistä ruveta mätäneviä ruumiita korjaamaan.

Parin vuoden kuluttua palasimme tänne kotipihoille. Talossani oli uusi asukas, mutta muutti hän pois, kun oli omistajattomiakin taloja ottaa huostaansa. Puolet turkulaisista oli hirmusurma lakaissut pois, harvoja täällä tapasi tuttujaan. Kuvanvuolijoita oli meitä ollut kolmekin ja kaikilla oli jokunen sälli apunaan. Nyt olin minä yksin. Ja poikani — ja Kerttu — en edes tiedä paikan nimeä — mihin — mihin he nyykistyivät. —

Näin päätti Konradus mestari kauhumuistelmansa.

(Lauri Sauramo: Pyhä hymy.)

SÄÄKSMÄKELÄISTEN PANNAANJULISTUS.

Sääksmäen kirkossa ja kirkkomäellä oli eräänä pyhäaamuna v. 1340 suuri väentungos. Kansaa kokoontui jumalanpalvelukseen, mutta helposti voitiin huomata, että joku erinomainen asia jännitti mieliä. Pitäjäläiset olivat jo kauvan olleet riidassa kirkkoherransa, mahtavan Henricus Hartmannin kanssa, ja eripuraisuus oli lopulta mennyt niin pitkälle, että useat kylät olivat kieltäytyneet maksamasta hänen vaatimiansa kymmenyksiä. Turhaan oli kirkkoherra silloin kieltänyt heiltä kirkkoonpääsön ja sakramenttien nauttimisen. Molemmin puolin oli käännytty valituksilla ensin Turun piispan, ja sitten hänen päämiehensä Upsalan arkkipiispan puoleen. Käydessään Suomen hiippakuntaa tarkastamassa oli sentähden arkkipiispa Pietari lähettänyt kaniikin Tuomas Johanniksen Hämeeseen Sääksmäelle, jonne ei oma matkansa ulottunut, asiata tutkimaan, uskoen hänelle siinä täyden arkkipiispa-vallan. Tämä oli kutsuttanut uppiniskaiset pitäjäläiset eteensä ja julistanut heidät velvollisiksi riidanalaisten kymmenysten maksuun, sekä määrännyt melkoisen sakon kultakin viikolta, minkä he pysyivät uppiniskaisuudessaan. Mutta vastahakoiset eivät sittenkään taipuneet, vaan sanoivat valituksilla turvautuvansa kirkon ylimäiseen paimeneen; näin oli asian ratkaisu lopulta tullut itse paaville, joka siihen aikaan asui Avignonissa. Odotettiin nyt saatavan vastaus näihin valituksiin. Pitäjään oli levinnyt huhu, että muutama päivä sitten oli pappilaan saapunut sanansaattaja, tuoden mukanaan ison tarkasti säilytetyn pärmäkirjeen suurine sinettikoteloineen. Mutta mitä tämä kirje sisälsi, ja kumpiko, kirkkoherra vai hänen riitaveljensä, oli päässyt voitolle, sitä ei tiedetty. Sentähden väki nyt messuajan tullessa tunkeili Sääksmäen kirkossa, ja kirkkomäelläkin liikkui sankasti joukkoa, jossa myöskin nähtiin vastarinnan päämiehet Rapolan Mattias ja Kuningas, Voipalan Kallas ja Asikka Hahtisenpoika.

Vihdoin saapui myöskin itse kirkkoherra Henricus Hartmanni täydessä virkapuvussa, kahden nuoren pappismiehen, apulaistensa, seuraamana. Kaikkien huomio kääntyi häneen, ja hiljainen odotuksen humina kuului väkijoukosta. Kädessään piti hän pärmäkirjettä riippuvine sinetteineen. Hän astui suoraan alttarin luo, kumartui pari kertaa siinä olevain pyhäkuvien eteen ja teki ristinmerkin. Sen jälkeen hän juhlallisena kääntyi kansan puoleen ja lausui lujalla äänellä: — "Esimieheni Upsalan kunnianarvoinen arkkipiispa on minulle lähettänyt Rooman pyhän isän ratkaisun ja tuomion siinä riidassa, jonka osa tämän seurakunnan asukkaista on nostanut minua ja kirkon oikeuksia vastaan. Kuulkaa mitä pyhä isä sanoo:

'Benedictus piispa, Jumalan palvelijain palvelija, lausuu rakkaalle pojalleen Upsalan kirkon dekanukselle tervehdyksensä ja apostolisen siunauksensa. Sittenkun meidän rakas poikamme Henricus Hartmanni, Sääksmäen seurakunnan kirkkoherra, Turun hiippakunnassa, on meille näyttänyt, että vanhan, suostutun ja tähän saakka rauhassa noudatetun tavan mukaan Upsalan koko kirkkopiirissä, josta Turku ja sen hiippakunta tiettävästi on osa, pitäjien esimiehet voivat varoittaa pitäjäläisiä, jotka eivät säännöllisesti maksa kirkkokymmenyksiä kirkoillensa ja kirkkoherroillensa, että suorittaisivat mainitut velvolliset kymmenyksensä esimiehillensä; ja jos mainitut pitäjäläiset kirkon lain mukaisesti varoitettuina, että kymmenykset suorittaisivat, laiminlyövät sitä tekemästä soveliaan määrätyn ajan kuluessa, niin voivat kirkkojen esimiehet kieltää heiltä pääsön kirkkoon ja, uppiniskaisuuden kasvaessa, kirkon pyhien sakramenttien nauttimisen, ja jos mainitut pitäjäläiset kolme viikkoa ovat olleet tällaisen kiellon alaisina, ovat he velkapäät kustakin viikosta, kuin ovat uppiniskaisina pysyneet, rangaistukseksi suorittamaan mainituille esimiehille kolme markkaa siellä käypää rahaa, josta kolmas osa tulee edellämainituille esimiehille, toinen kolmas osa kirkkojen rakennukseen ja jälelläoleva kolmas osa jaetaan paikkakunnan papeille; ja koska on näytetty, että tätä kaikkea on julkisesti noudatettu Upsalan kirkkopiirissä ikimuistoisista ajoista asti, ja koska Rapolan Mattias, Rapolan Kuningas, Olli Nevari Rapolasta, Vedenta'an Paavo, Salon Olli, Olli Tiisa Voipalasta, Nikki Varg Voipalasta, Voipalan Kallas, Voipalan Mielenpito, Voipalan Anundi, Voipalan Markku, Hikkalan Hautaputari, Ritvalan Miemo, Ritvalan Suomalainen, Henrikki Hahtisenpoika, Asikka Hahtisenpoika, Juti Hahtisenpoika, Jutikkalan Mielikki, Kantalan Mielunoita, Hirvelän Mielitty, Onkalan Yö, Laivametsän Satatieto ja Haaralan Suomalainen, maallikkoja mainitussa Turun hiippakunnassa ja mainitun Sääksmäen kirkon seurakuntalaisia, muutamista omistamistansa maista ja muusta omaisuudesta, mitä heillä on mainitun Sääksmäen pitäjän rajojen sisällä, eivät ole huolineet mainitulle esimiehellensä Henrikille maksaa velvollisia kirkkokymmenyksiään, — — — Sentähden kumoamme me tällä apostolisella kirjoituksellamme kaikki valitukset mainittuja toimenpiteitä vastaan, niinkuin oikein on, ja käskemme käyttää pyhän kirkon rangaistusvaltaa, että niitä empimättä noudatetaan. Kirjoitettu Avignonissa 16 p. heinäk., kuudentena vuonna meidän paavina ollessa.