Hämäläiset olivat käyneet vakaviksi, he näkivät toden olevan kysymyksessä. Kehään he asettuivat Laurin ympärille, jonka kimppuun savolaiset erityisesti pyrkivät. Eikä Heino-poika enää voinut hillitä kiukkuaan, hän huudahti:
— Tulkaa, ne penikat osaavat purra niinkuin Ukkokin, jonka hampaat tunnutte tuntevan!
— Pureppas, maitohammas, karjasi siihen tuo lähinnä seisova riidan alottaja ja iski samassa nyrkillään Heinoa vasten suuta, niin että veri turskahti ikenistä ja poika tantereeseen kepertyi.
— Pure nyt, hampaaton nulikka! ilkkui iskijä. — Ja tulkaapa vielä kerran kalajärville, niin saman kyydin saatte kaikki!
Toiset savolaiset kävivät kiihottuneina vieraisiinsa käsiksi. Mutta jo olivat nämäkin aseen käteensä löytäneet, ja Suopellon Sipi astui esiin halkoa heilutellen ja virkkoi:
— Näinkö Savossa on tapana kohdella vieraita, jotka aseitta kylään tulevat. Hyvä, nyt tulkaa, mutta kaatua tässä pitää useampia Savon miehiä siihen, mihin meistä yksi!
Savolaiset taittoivat aidasta aseita ja toiset hakivat pirtistä kirveitään — kaikki huusivat ja melusivat.
Tällä kohdalla se oli piispan kotikappalainen ohi kulkiessaan kahakan nähnyt ja kiirehtinyt siitä pappilaan sanaa viemään. Mutta sillävälin kiihtyi jo tora ilmi tappeluksi, seipäät sinkoilivat molemmin puolin, verta vuotavana juoksi viereiseen Kylliäisen taloon eräs savolainen, joka halosta oli iskun niskaansa saanut, yleinen meteli ja juoksu vallitsi taloissa ja kylätiellä.
Silloin astui kookas piispa pirtin kupeitse pihalle, astui täydessä messuasussaan pappiensa seuraamana aittaa kohden, ja hänen voimakas äänensä jyrähti yli metelin:
— Asettukaa miehet! Pyhän Jumalanäidin nimessä, rauha!