— Minne kiire, Pietari?
— Luistelemaan! Mätäjärvi on jo jäässä. Kaikki teinit menevät sinne.
— Saitko luvan isältäsi? Onko hän vielä raatihuoneella?
— Ei, tuolta hän juuri tulee.
Poika, joka juosta viiletti edelleen, oli Turun pormestarin, piispan orpanan, Nikolaus Särkilahden poika. Isä astua lynkytti nyt juuri leveänä punaisessa viitassaan alaspäin kaksikerroksisesta, parvekkeella varustetusta raatihuoneesta, asteli hiukan ontuen raippapaalun ja teloituslavan ohi torille päin. Hän oli ankaran näköinen, teräväsilmäinen äijä, jota tuitun luontonsa vuoksi porvarien kesken sanottiinkin Kiukku-Nikuksi, vaikka häntä muuten kyllä tarmokkaana järjestyksenmiehenä suosittiin. Paavalin luo ehdittyään läimäytti hän tätä olalle ja virkkoi:
— Meillä on yhteinen matka, maisteri.
— Minun matkani vie piispalaan, vaikka sinne nyt mutkan kautta kävelen, vastasi maisteri.
— Niin minunkin, kuomaseni on kutsunut minut sinne neuvottelemaan.
Kuuluu aamulla saaneen tärkeitä kirjeitä.
— Siitä en minä tiedä vielä mitään. Onko siis laiva tullut
Tukholmasta?
— Ei, vaan airut on tullut Viipurista. Sieltä ovat taas kuulumiset huolettavia.