Joka ainutta Suomen maakuntaa
Oma kilpimerkki kaunistaa:
Vaan koko Suomen on vaakuna
Punakentässä seisova Leijona,
Pääss' on Kruunu, ja Miekkaa heiluttaa
Se oikeall' etujalallaan,
Ja vasen takajalka sen
Tallaa Venäjän-Sapelin allehen.
Sen ympäri on yhdeksän Ruusua,
Näit' älä, Lukija, unhoita.
Viel' joka Maakunnall' erikseen
On oma Vaakuna merkkeineen.
Niinpä Pohjois-Suomen merkkinä
On komea Karhu pystyssä,
On Tähti sen eessä ja takana
Ja puoleksi kullatulla pohjalla
Se kultaista Miekkaa liikuttaa
Ja mahtavan näköisnä vaeltaa.
Ja Etelä-Suomen kilpehen
on kuvattu kypärä kultainen,
Sen läpi kaks Lippua sinistä
Näät käyvän ja ne ovat ristissä,
Niissä Kultaristin vielä nään
Ja kultakruunu niill' on keskellään.
Kaks käsivartta koristaa Karjalaa,
Ne toistansa vastaan sotaan saa;
Toinen niistä Sapelia heiluttaa,
Toinen Miekkaa, — ja kumpikin anastaa
Ne tahtois Kruunun kultaisen,
Jok' on pantuna niiden välillen.
Ne on Ruotsi ja Ryssä sanotaan.
Vaan asujaimet Hämeenmaan
Ovat keskellä Vaakunan punasen
Kuvanneet aimo Ilveksen,
On sillä Tähtiä yllä pään,
Yhtä monta Ruusua alla nään.
Savonmaan mustalla pohjalla
On Jousi, kullattu taidolla,
Siinä terävä Nuoli vielä on,
Joka varmasti tuottaa turmion.
Pohjanmaa käyttää Vaakunaa,
Jota viisi Kärppää koristaa.
Uusmaan Vaakunaan kuvattu
On Vene, vahvasti kullattu,
Sen molemmin puolin Virta käy,
Sen kohina sit' ei haittaavan näy.
(Vanha riimikronikka. Suom. Ilta Koskimies.)
LOPPUSANA.
Suunnitellessani näitä "Kuvia ja kuvauksia Suomen historiasta" olin ensin ajatellut voivani saada teoksen puitteihin mahtumaan kaunokirjallista historiallista lukemista aina ruotsinvallan loppuaikoihin saakka. Työn edistyessä huomasin kuitenkin käytettävänä olevan ainehiston niin runsaaksi, että annettavia ajankuvia olisi pitänyt kovin paljon puristaa kokoon, jos mieli saada ne ulottumaan näin laajan ajan yli. Oli sentähden mielestäni parempi tyytyä lyhyempään ajanjaksoon ja lopettaa Agricolaan. Näin teos tosin on tullut käsittämään vain esihistoriallisen ajan, keskiajan ja osan uutta aikaa, mutta historiallinen maistiaiskokoelma on saatu monipuolisemmaksi ja vaihtelevammaksi. Kuinka runsas historiallinen kaunokirjallisuutemme jo on, siitä on tämän teoksen laajuus valaiseva näyte.
Vielä laajempi on se historiallisia aiheita käsittelevä kaunokirjallisuus, joka alkaa Agricolasta ja kulkee nuijasodan, kolmekymmenvuotisen sodan ja isonvihan yli vuosien 1808-9:n tapahtumiin. Ajateltakoon vain paitse Ivaloa, Vilkunaa, Finneä y.m. myöskin Topeliusta, Runebergia, Weckselliä, Cygnaeusta, joiden teoksista aikakausien mukaiset otteet antaisivat varsin tyhjentävän kuvan Suomen-kansasta historian näyttämöllä. Tuollainen vastainen valikoima voisi helposti paisua yhtä laajaksi kuin tämä tänäinen, jos sellainen vain osoittautuisi halutuksi. Yritykseni jatkuminen tähän suuntaan jääköön kuitenkin riippuvaksi siitä suosiosta, mitä historiallista kaunokirjallista lukemista harrastava yleisö osoittaa tälle nyt valmistuneelle jaksolle.
En tietysti voi arvostella, missä määrin olen onnistunut tässä teoksessa olevien otteiden valinnassa. Niinkuin alkusanassani huomautin on johtolankanani ollut se, että olen pyrkinyt asettamaan historiallisesti mahdollisimman asiallisen ja jotain aikaa tai historiallista tapahtumaa esittävän todenmukaisen kuvauksen etusijaan puhtaasti mielikuvituksellisen ja romanttisen rinnalla.
Otteiden valintaa tarkastaessa voidaan ehkä huomauttaa, että olen julaissut joitain kuvauksia, jotka eivät ole suomalaisten kirjailijain kirjoittamia. Arvelin kuitenkin, että suomalaisen lukijan, joka ei voi alkukielellä tutustua suomalaisia tai suomensukuisia aiheita käsitteleviin skandinavialaisiin taruihin ja kronikoihin, ehkä olisi huvittavaa ja opettavaa saada niistäkin näytteitä tässä teoksessa. Samasta syystä panin väliin myöskin pienen virolaisia käsittelevän osaston.
Olin ajatellut ottaa sinne tänne mukaan ei ainoastaan puhtaasti kaunokirjallista lukemista, vaan sen lomaan, suolaksi ja asiallisuuden selkärangaksi, näytteitä muustakin keveämmästä mielikuvitusta liikkeelle panevasta historiallisesta kirjallisuudesta, varsinkin kulttuurihistorian alalta. Alkupuolella niitä olikin muutamia sellaisia. Tilan puutteen vuoksi oli siitä suunnitelmasta kuitenkin pakko luopua. Ikävä kyllä. Sillä on olemassa väitöskirjoihin, tutkimuksiin ja aikakautisiin ammattijulkaisuihin hautautuneita tiedemiesten helppotajuisia kirjoitelmia, jotka sisältöönsä ja esitystapaansa nähden olisivat erinomaisesti sopineet ja sointuneet tämän teoksen tarkoitukseen. Onpa varsinaisia historiallisia asiakirjojakin, jotka, oikeaan paikkaansa asetettuina, panevat lukijan mielikuvituksen yhtä lennokkaaseen toimintaan kuin kaunokirjallisesi käsitellyt aiheet.
Lopuksi lämmin kiitos niille kirjailijoille, ennen muita herroille Ivalolle ja Vilkunalle, jotka sallimalla otteiden ottamisen teoksistaan ovat tehneet tämän kirjan syntymisen mahdolliseksi.
Helsingissä 27 p:nä maaliskuuta 1915.