— Se ei ole hänestä kai kallis hinta!
— Entä meistä?
Yleinen hälinä oli syntynyt neuvottelevain herrain parvessa; useat puhuivat yhtaikaa, yksin rauhallisimmatkin miehet, kuten hiljainen tuomiorovasti, olivat kiihtyneet. — Sitäkö varten, kyseli hän, on vuosisatoja harjoitettu noiden rajaseudun pakanain käännyttämistä, että heidät ilman muuta luovutettaisiin Rooman kirkolta pois. Vuosikymmeniä ovat Savon ja Pohjanmaan talonpojat verellään ja kärsimyksillään puolustaneet kotiseutujaan, — näinkö Ruotsin hallitus heidän uskollisuutensa ja alttiutensa palkitsisi!
— Ei, se ei saa tapahtua, niin huudahdettiin joka taholta.
Mutta Pohjois-Suomen laamanni, joka asioista usein löysi huvittavankin puolen, hän istui siinä pöydän luona käännellen paksua verkalakkiaan ja puheli purevasti:
— Asema on nyt siis tällainen: Jos Tanskan Hannu pääsee kuninkaaksemme, niin hän luovuttaa siitä palkkioksi ryssälle osan Suomea. Jos Steen Stuure pysyy valtionhoitajana, niin hän, voidakseen pitää sotaväkensä luonaan, luovuttaa ryssälle rauhan pantiksi jokseenkin saman palan Suomea! Se on kummin puolin tahansa sama juttu, — voisit melkein heittää arpaa, kumpaisen puolelle asetut!
Maunu-piispa oli ollut ääneti, mutta nyt hänen luisevilta kasvoiltaan kuvastui aivan uusi tarmo, kun hän taas toisten vaiettua korotti äänensä:
— Olet oikeassa, Klaus, meidän on täällä lopultakin luotettava itseemme. Ei yksin Steen-herra ole kylmäkiskoinen Suomea kohtaan, vaan sama on laita toistenkin Ruotsin suurmiesten, joita on vaadittu sotaväkineen tulemaan tänne. He eivät välitä tästä etäisestä maankolkasta. Mutta me emme voi suostua siihen, että tätä maata ja sen kirkkoa pilkotaan, ja siksi on meidän käytävä toimeen. — Piispan ääni rupesi jo soimaan esimiehen ääneltä, kun hän jatkoi: — Sigrid-rouvan täytyy saada Viipuriin apua, väkeä ja varoja, vaikkei niitä Ruotsista tulisikaan. Meidän täytyy uhrata kaikkemme, — omat varani luovutan tinkimättä maan puolustukseen, ja tiedänpä, että te, herrat, teette samoin.
Herrat kumarsivat, piispan ehdotukseen yhtyen, luvaten ensi töikseen toimittaa kaiken aseväkensä itärajalle. Mutta kaikki oivalsivat, että se apu ei riitä mihinkään. Vanha Jaakkima Fleming, joka oli tarkka herra, kaipasi yksityiskohtaisempia tietoja Viipurista ja ehdotti, että niitä kysyttäisiin airuelta, joka oli tuonut Sigrid-rouvan kirjeen Turkuun.
— Niin, kutsukaamme hänet tänne, hän tuntuu ymmärtävältä mieheltä, lausui piispa, lähettäen ovinihtinsä hakemaan Viipurista tullutta sanantuojaa.