— Käsillä ei tällä haavaa ole niin paljoa.
— Rukiita puolitoista lästiä, — jatkoi kirjuri.
— Ainakin yksi lästi voidaan maksaa nyt heti, jos se on aivan välttämätöntä, mutta loput vasta syksyllä.
— Kaksi lästiä voita, lästi lohta, kolme kippuntaa haukia, — luetteli kirjuri rästilistasta.
Kun hän oli merkinnyt paperiinsa mitä taloudenhoitajan ilmoituksen mukaan saatiin tulla heti perimään, lähti hän tiehensä ja sisään astui samasta oven avauksesta tuomiorovasti Johannes Pietarinpoika. Hän oli kookas ja hillitysti esiintyvä mies, jonka olemuksessa oli jotakin synkkää ja painostavaa. Hän oli Flemingien sukulainen sekä uskonpuhdistuksen kiivas vastustaja, ja tultuaan piispannimityksessä sivuutetuksi osoitti hän iäkkäälle esimiehelleen mielellään katkeraa mieltä, milloin vain sopi. Tervehdittyään piispaa niukalla arvokkuudella sanoi hän:
— Tulin kuulemaan teidän isällisyytenne mielipidettä uuteen kaniikinvaaliin nähden. Se kai olisi toimitettava viimeistäänkin Valpurinmessuna?
— Minä luulen, että meidän on tällä kertaa jätettävä kaniikinvaali, sillä kuningas on minulle nimenomaan kirjoittanut, että kapitulin jäsenten lukumäärää on vähennettävä, — vastasi piispa hieman arastellen.
Tuomiorovastin suun ympärillä näkyi ivallinen piirre, kun hän vastasi:
— Sen jälkeen jätetään tietysti arkkiteinin, tuomiorovastin ja lopuksi kai piispankin virka täyttämättä, että kuningas voi korjata heidän palkkatulonsa.
— Kuinkas monta kaniikkia oli Hemming-piispan ja vielä Bero II:n aikanakin? — kysyi piispa.