SELOW. Ihan oikein minä muistan.
KAARLE. Nyt, Maria Herbig on sen ihmisen sisar, ja se on kovan onnen asia. Niin paljon kuin minä tiedän, on hän vielä ilman työtä, siitä alalta kun isäni ajoi häntä pois. — Kohtausta hän ei myönnytä minulle, sillä tähän asti se ei ole ollut minulle mahdollista kysymyksiini vastausta, ei yhtä ainoata sanaakaan, häneltä saamaan, — (Hetken ääneti:) Mitä minun tulee tehdä?
SELOW. Meidän täytyy saattaa veljen pois, mutta kuinka?
KAARLE. Sen voipi tehdä. — (Ääneti, ajatellen.) Hänellä on puute — hänellä ei ole työtä — siitä voidaan tuumitella. — Jos kirjoittaisimme hänelle kirjeen! — Jaa, jaa, niin se auttaa! — Pyytämme häntä kirjeessä johonkuhun hoviin tulemaan, siellä erään höyryn korjatakseen. — Kirjoittaja on kuullut hänen taidosta — pyytää häntä paikalla lähtemään matkalle ja odottaa häntä huomenna varhain.
SELOW. Se on oivallista — mutta. —
KAARLE. Tiedän, mitä aivot sanoa. Tässä on 20 taaleria matka-rahaksi, se vissisti vaikuttaa.
SELOW. Minkä nimen kirjoitamme alle?
KAARLE. Odota — niin, Seebach, hovi rautatien vieressä Leipzigiin — kuuluva reiville Boras — tuskin 8 tunnin matka, sen tuntee hän varmaan. (Istuutuu kirjoittaakseen.)
SELOW. Minua kummastuttaa, ett'ei Farren vielä ole täällä.
KAARLE (Kirjoittaessaan:) Hän tulee, luota vaan siihen. (Joku kolkuttaa ovelle:) Siinä hän jo on — astukaa sisään!