JOHN. Ei se kuulu minulle, mutta pojalleni, Ernst Herbig. — Toisella puolella on siirtäminen.
ERNST (Kummastuneena:) Minulle?
JOHN. Niin, sinulle, poikani. Minä olen myynyt kaavasi Englannissa 20000 taalerista — tämä vaiheseteli kuuluu sinulle! Se on vähäinen palkinto työstäsi — ja herra von Mahlow ei tule sinulta minuuttiakaan pidättämään sitä rahan-summaa.
ERNST (Repien vaihesetelin palaisiksi:) Minä hävitän mitättömäksi joka velan meidän keskemme. — Minulla on vaan yksi ehto — vaan yksi rukous teille, herra von Mahlow!
MAHLOW (Syrjään:) Se on liian paljon!
ERNST. Antakaa tyttärenne käsi minulle!
EMILIA. Isä, velka, jonka tähden aivotte uhrata minut, on maksettu!
JOHN. Sinulla ei muuta keinoa enään ole, sillä tiedä: Sänder Brysselissä on häviöllä — saamisesi häneltä ovat kadotetut. Nuo molemmat Londoonin kauppa-talot, joilta sinulla oli suuria summia saamista — nekin ovat häviöön joutuneet ja vetävät sinut kanssansa kadotukseen.
MAHLOW. Oi Jumalaani! (Vähän vai'ettuaan:) Ja mitä minulle jääpi?!
JOHN. Poikasi — ja kerjäläis-sauva! — (Vähän vai'ettuaan:) Veli, katso minuun — katso ympärillesi! Silmäsi sattuvat kolmeen ihmiseen — joilta olet kieltänyt sydämmesi! — Olet minua, kun huonossa nutussa, kerjäläisenä — mutta rikkaalla sydämmellä, sydämmellä täynnä rakkautta, tulin sinun luokses — olet minua, kerjäläisenä, ajanut ovelle! — Minä olin unhottanut, mitä sinun tähtesi olin kärsinyt — minä tulin ja tahdon sinun kanssas ja'ata, jos sydämmelläsi olisi ollut vaikka säken veljellistä rakkautta. Olin pettynyt! — Sinä olet halveksinut isäsi rehellistä nimeä. — Sinä kannat äitisi kylmän veren, hänen kylmän sydämmen rinnassasi — joka minua, heikkoa lasta, on voinut rääkätä — niin piti sinun myöskin kantaman hänen nimensä. — No hyvä, sukulaisuuden, joka meitä toiseemme sitoi, olet musertanut ja kieltänyt, ja kylmäkiskoisena ja kyynelittä seison minä onnesi tomuksi palanneitten paikkojen edessä!! — Sinulla ei ole kellekään nuhdetta tekemistä: "sillä joka ihminen on onnensa seppä!" — Kuitenni ne, joita olet rääkännyt, ylenkatsonut ja solvaissut, tarjoovat sinulle itse nyt vielä kätensä sovinnoksi. (Näyttää sormellaan Ernstiä:) Katso tähän, tässä seisoo jalo mies, jolta olet sokeassa vihassasi ryöstänyt hänen rehellisen nimensä — jonka sinä sokeassa ylpeydessäsi tahdoit pettää elämänsä onnesta — jolta olet rakkaan sisaren murhannut! Jalomielisenä repii hän velka-kirjan palaisiksi, jonka olet ulos antanut, jalomielisenä uhraa hän sen, joka tekee häntä silmissäsi sinun yhden-kaltaiseksesi, pelastaakseen sinut! — Sinä olet naurannut hänelle ja viskauttanut häntä ovelle, kuin hän, työmies, uskalsi ojentaa likaisen kätensä tyttärellesi. — Työ on häntä tehnyt sinun laiseksesi, ja tiedä, veljeni: se se on, joka, niinkuin pyhäin kirkkaus, ympäröitsee suuren maan, joka kannattaa maailman! — Valta-istuimen kunnian-taivaan alla, sen portailla, olet häntä löytävä, niinkuin työmiehen majassa — (kulissien takaa kuuluu laukaus.)