Pišša, päiväpuolen kyläin päämies,
Pašša, yöpuolen kyläin päällikön tytär,
Olivat häissä valan vannoneet
Karhuntaljan päällä:
Ei pidä toisen ilman valon loistaa
Sille, joka valan rikkoo.
Heti Staalu miehen hengen varastaa,
Aatteen kätketyn, karjan ottaa.
Vaimo parven tempasi, pakenee,
Pakenee kohtuisena. 10.
Tuolla hän pojan saapi.
Poika kysyy: kussa mun isäni?
"Ei, poikani, sull' ole isää."
Poika kerrostelee:
"Naarasteerellä on koirasteeri, koppelolla metso,
Metsäkanalla ukkoriekko, vaatimell' on härkä,
Naarasotsoll' on uroskarhu, hirvas on hirvilehmälle,
Enkä minäkään ole kivistä, puista syntynyt!"
Poika vuosi vuodelta kasvaa,
Miehistyy, metsissä käypi, 20.
Äitiään kiusaa: "ken on mun isäni?"
Vihdoin vastaa:
Taattos hirven tuopi poššun suulle.
Hänpä myös tuopi kankahilta
Hirveä suksien päällä vetää.
"Äiti, äiti, sano mun isäni nimi."
"Isäs tuopi korven konttaajan
Ärjyen, ärjyen poššun suulle"
Vaatteensa sonnusti, läksi keräjäkotaan,
Sieltä lähtee, lämsällä pyytää saloin emän 30.
Örjyjän, ärjyjän, väänteleijan, viehkuroijan,
Vanguttaa sitä, vinguttaapi, tuopi poššun suulle.
Kotaan astuu:
"Äiti, äiti, tee minulle leipä"
Äitinsä leivän leipoo, paistaa hiilosilla.
"Äitini, kädelläsi anna se leipä,
Armas äiti, anna omaa kättäsi!"
Äiti kätensä ojensi,
(Poika) kuumalla leivällä kättä painaltaa:
"Äitini, äitini, ken on mun isäni?" — 40.
"Pišša Pašša, poikani!" —
"Kunnepäin hän (meni)?" —
"Mustan harjun vanhus varkain tappoi,
Otti karjamme, otti aarteen kätketyn.
Kauan jo olen sua varoittanut,
Ei pidä mustaa harjua, (ei) valoisaa,
Baikkalan kupeita, rantoja (käydä)"
"Miehet ovat pitäneet keräjiä,
Varamiehet, kaatuneen kätkijät,
Lupauksen julistaja ovat kokoutuneet. 50.
Äiti, äiti, anna isän sotasauva,
Pue päälleni isän sotisopa ynnä kypärä,
Kenkänsä ja kintahansa." —
"Nyt mä yksin vanhoilla päivilläni jätetään,
Ei kukaan hengestäni huoli,
Eikä (kuoltuani)- tuohten, hiekan alle kätke."
Poika äitiään siunaa, halaa, lähtee,
Mustan harjun viimeiseen kotaan menee,
Mennessään virkkaa:
"Käykää, sanokaa kylänne päällikölle, 60.
Nyt on toinen kylän-päällikkö
Näiden kyläin päämiehen luokse tullut."
Hooren orja jyryää,
Hooreskuče leimauksia iskee,
llmaračče maailman isän ylimmäinen orja
Tulipalloja ampuu, aukaisee vesiastian.
Palvelija menee, äijälle kertoo:
"Nyt on toisten kyläin päämies tullut."
Kutsukaa toisen kylän päämies 70.
Toisen kylän päämiehelle vieraiksi.
"Minkämuotoinen on hän?" —
"Hartioista päätä korkeampi kaikkia,
Kypärä päässä on, hampaat, katseet välkkää,
Sotasauva kädessä, kintaat,
Sotisopa suojelee,
On hartiot, on luut.
Arparumpu pärrää, airut pauhaa,
Varamiehet sun ja hänen
Käyvät kahden puolen harjua. 80.
Kaatuneen kätkijät valmiina ovat."
"Asettakaa atriaksi kokonainen hehko-vaadin
Tuokaatte rautainen paitani,
Jousia, nuolia, saittoja, keihäitä."
Poika tulee, näkee pääkallon seipään päässä,
Kyykäärmeet sidottuna,
Joista lapset nuoli-mujuja ottivat.
(Airut) lupauksen huutaa, haastaa:
Vaadin, vaadin (häntä tappeluun) veden pinnalle!
(Ei vastata).
Vaadin, vaadin veden alle! (Ei vastata). 90.
Vaadin, vaadin käsivoittosille!
Vaadin, vaadin sylipainiin! —
(Kun ei kukaan vastaa, sanoo poika:)
"Ukkoseni, ukkoseni, kenen on pääkallo?" —
"Piššan Paššan pääkallo!" —
"Vaadin, vaadin nuolen nenälle!"
Ukko ikkunasta ampuu nuolen.
Ei pystynyt.
(Poika) tempasi, iskee kiveä vasten:
"Ukkoseni, ukkoseni,
Kussa on tämä nuoli tylsistynyt?" — 100.
"Piššan Paššan hampaissa!"
"Tosin hampaat haljenneina!" —
Vaadin, vaadin saitan-päälle.
(Vanhus) tulistetun saitaa jousella ampuu
Keihäällään (poika sen) syrjään iskee, ottaa,
Pistää koivuun, väännältää:
"Ukkoseni, ukkoseni!
Miss' on tämä saittasi vääntynyt?" —
"Piššan Paššan hampaissa. —
Vaadin, vaadin keihäs-otteluun!"
(Vanhus) jalkajousella ikkunasta 110.
Myrkytetyn keihään heittää.
(Poika) sotasauvallaan kiitävän keihään iskee,
Ottaa, kivein väliin sysää,
Väännyttää, katkasi, kysyy:
"Ukkoseni, äijäseni! Kussa tämä keihääsi on katkennut?" —
"Piššan Paššan hampaissa!" —
"Aha, karhu on luolaan tukeutettu!" —
"Minkä kautta nyt, pojanpoika, pelastaun,
Uksen kautta, vai takaoven kautta?" —
"Oi, tule ukkoni tänne takaoven kautta." 120.
Aseellisna tulee,
Poika sota-sauvoin vastaa,
Kurkun tyvestä tempaisee, Rautapaidan sulkia
Rintaan painaa, väännältää.
Vanhus: "tulkaa, tulkaa: avuksi,
Nyt ovat kahden kylän päälliköt painisilla!"
— — —
Ilman haltian ylimmäinen orja
Tulinuolella ampuu kotaa, keiton (kumoo)
Sytyttää. 130.
Poika: "paistut, peseyt nyt
Piššan Paššan porojen lihaliemessä!"
Palvelijat tulevat, mikä halon kanssa,
Mikä kirvehen kanssa,
Mikä äimän, mikä minki kanssa.
Piššan Paššan poika kukistaa,
Staalun kanssa kaaristaa, hieroo, maata
Vasten survii, tarkoin kysyy:
"Kumman nyt valitset: rantaa myöten menet,
(lähdet maanpakoon) vai palvelet?
Missä on Piššan Paššan kätketty aarre?
Missä on Piššan Paššan porokarja?" 140.
(Airut:)
Jumalan tulipallo sydämen mustentaa tai
Sieluja kirkastaa.
Mikä olet sinä (elämästä) eritessä,
Kun lusikan heität pois, jos nyt henkesi viedään?
(Vanhus:)
Pišša Pašša vainajan ruskea silmä
Tulta suikkaa, polttaa, lumoo,
Toisen ilman tietä (vihasta) läähättäen estää (minulta),
Turhaan minä (häntä) henkineen, luineen,
Verineen, suonineen taaskin nostattelen. —
(Poika:)
"Kumpaa teet: rantaa myöten menet, vai palvelet?" 150.
(Vanhus:)
Miss' on sovituslahja, joka Piššaa Paššaa lepyttää,
Joka anteeksiannon suopi?
Tehty teko on ammuttu nuoli.
Ken (voi) kuolleita lepyttää? —
(Airut:)
Itse tämän Jumala sovittaa,
Jos on tulipallo lävistänyt,
Painanut, virheitä valaissut,
Poijes polttanut, lämmittänyt,
Itse pyyhkii, sivelee, sovittaa, yhdistää.
Hän on itse, ei hän ole kuin minä ja sinä, 160.
Ei hän ole kuin sinä ja minä;
Hän itse selittää, anteeksi antaa,
Paremmaksi kääntää.
Mutta itsen pitää (häntä) riemulla vastata,
Se on oleva hänen etevin tavaransa,
Hänen sydämensä etevin pyyntö.
Jos et (siitä) huoli, niin sun tulipallo mustentaa,
Pilaa, lumoo, pahaan puoleen liittää.
Toisen ilman sieluilla ei ole
Luita, lihoja, ovatpa kuitenki olemassa, 170.
Eivät he sijaa ota, eivät kalliot ahdista,
Ei vesi estä, ei keskeytä,
He ovat kuin ajatuksia, menevät kautta maan,
Päiväsen, kuun, tähtein läpi menevät.
Ei heillä ole aikaa, aika on niskan taakse mennyt,
Unissa osottaivat niille, jotka ovat
Mielettömyyden ja sokeuden keskeltä.
Nämä ovat manalaisia, jotka on Ilmaračča parantanut;
Vainajat ne, jotka ovat mustuneet,
(Tahrautuneet, saastuneet), 180.
Nyt ovat nähtävänä, heitä on hyviä, pahoja,
Eivät he enää aikaa, sijaa ota.
Mikä on taivaan puvun saanut,
Mikä on väärän puvun saanut, rumistunut,
Ovat keskenään riidassa lakkaamatta,
Eivätkä koskaan sovi, yhdisty,
Yhtenään ovat vastakkain, vastakkain.
Taivaan isä itse on itse,
Ei hän ole kuin me ja te, te ja me, 190.
Itse hän taivasta hallitsee,
Itse hän toista elämää hallitsee. —
(Vanhus) "Näen: hän voi vikoja pois pyyhkiä,
Anteeksi antaa, häviöön saattaa,
Sydäntä rauhoittaa, poloista viihdyttää,
Viihdyttää, sovintoa rakentaa.
Nytpä rantaa myöten menen,
(Tavarain) omistajasta, tavaroista luovun.
Omistaja ottakoon karjansa,
Itseäni pikku parvella elättelen 200.
Paikalau itäisellä puolella,
Nyt on kivikko-maata,
Reppevuorilla, Ammartan latvoilla.
En enempää vaadi kuin
Läänan rannan lohi-patoja.
Metson pään pyytöpaikkoja."
Piššan Paššan poika
Koirallaan kaljasta puolen lohkasi.
Sen jälkeen Staalu kuoli.
Rämeesen, veden, mudan alle kätkivät, 210.
Kaatuneen hoitajat tallettivat hänen luunsa.
Varamiehille osan antoi,
Staalun perhe isäntäänsä seurasi.
Poika: "Ei tipautettu vertä". —
Tyynellä sydämellä (poika)
Kasvonsa käänsi
Länteen äitinsä luo.
Hän oli rankkasateen taittanut,
Vainajat sovittanut yhteen.
Äitiään halasi päiväpuolen,
Yöpuolen, keräjä-kodan 220.
Ylimmäinen mies.
Jo nyt isänsä nurmipenkereitä,
Olopaikkoja uudisti, pystytti.
(Muist.)
23. Poššu = peräpuoli kotaa.
50. Noita oli tappelussa läsnä sekä manaajana ja julistusmiehenä, että tuomarina. Kädessään piti hän sauvaa, jonka sysäsi maahan, kun piti kaksintaistelusta herjettämän. Varamiehet, kaatuneen hautaajat ja noita tekivät työnsä palkan edestä.