Da sorrutah jo sordajat
da kurittajat lyyväh. —
Vain joba Ilkan itšengi
ne omat koirat syyväh.
Häin petetäh, häin jätetäh,
häin viijäh hirttonuorah;
da vot, min surman Ilkka sai,
sen sanommogi suorah!
Da mon'i kuoloo surmah muuh
da mon'i murduu muuhki,
vain kel ei surmua parembua,
se sorduu hirttopuuhki!
PYHÄN HAUVAN SODAMIES.
(Eino Leino: Temppeliherra.)
Sodamies pyhän hauvan kuin huudeli häi:
— Pyhä haudago meil olis mennyh pois?
Kuuz miestähäi meidä viel tänne jäi!
Käzi astalah vain, hädä meilgö täs ois?
Da paganat tuldih. Vain urmakka tua
mies huudeli: — Vielä on meidä kaks,
viel käzis on meil pyhä Jumalan mua! —
Käzi löi, kävi tanner ruskiembaks.
Da häin iški da löi yöh, pimieh sai.
Da paganat tullah da išketäh hyö.
Da vaikka jo toizet kuadui kai,
häin seizoo vain hauval, piäl kuuvain da yö!
Jo paganat iškijät kummastutah:
— Mi mies tämä on, kui kuavu ei pois?
Häin kuolluh jo on, vain seizomah
jäi hauval — kuin kuolluilta iškie vois?
Da lähtetäh pagoh. Jo jouvetah:
jo hauda on heijän da mua pyhä kai. —
Vain kerran vuuves, kerrotah,
mies ainos se hauval seizomah sai.