Terve! Nuori valtiatar! Otan auringolta tuon punakirkkahan kullan, teen otsalehden, painan sen päähäsi pyhään. Sinisilkistä liehuvan taivahan teltan, missä timantit yön säkenöivät, palan kalliin leikkaan, kruunausviittana käärin sen ympäri ylpeän olkapääsi. Sua palvelemaan panen sonetit kankea-pukuiset, kolmisoinnut korskat ja kohteliaat säe-kahdeksikot. Hovijuoksijas olkoot mieleni juohteet, hovinarrisi mieleni väikkyvät kuvat, ja airut, min kilvessä naurava kyynel, olkoon lauluni leikki. Mutta ma itse, valtiatar, eessäsi maahan vaivun ja kunnioittaen ojennan sulle samettipatjalla punaisella sen järki-vähän, min säälistä minulle jätti vielä sun valtasi edeltäjätär.
2.
Iltahämärä.
Yksin, ankeissa aatoksissa, meren rannalla valjulla istuin. Päivä painui, vesille hehkuvat juovat heitti, ja valkeat, laajat laineet, joita vuoksi ajoi, pauhaten, vaahdoten luo, liki vieri. Oli kohina outo, oli kuiskutus kumma, oli nauru ja mumina, huokaus ja humina, sen keskellä kehtolaulun viehkeä virsi; oli kuin oisin kuunnellut menneitä taruja, vanhoja, armaita, poikana kerran joita ma naapurinlapsilta opin, kun kesä-illoin kodin porraspaasilla vaivuimme vienohon kertoiluun, sydän sykkien pieni, silmä kärkkyen viisas; sill' aikaa kuin tytöt suuret ruusuisin poskin ikkunassa istuivat, kuuta paistattivat takaa tuoksuvan kukkaruukun.
3.
Auringonlasku.
Hehkuvan punainen päivä astuu
alas laajalle läikkyvään,
hopeanharmaasen valtamereen;
ruusureunaiset ilmakuvat
kulkevat jälessä; vastapäätä
syyshämäräisistä pilvihunnuista
niinkuin kalman-kalpeat kasvot
nousee kuu,
ja sen jälessä, kuin valokipunat, kirpoo
tähdet usma-aavat.
Kerran kannella taivaan loistivat vihkiparina Kuu, jumalatar, ja Aurinko, jumala, ja heidän ympäri tähdet kuin pienet, syyttömät lapset kiersi.
Mut pahat kielet purskuttivat eripuraisuutta ja vihassa erosi korkea, loistava aviopari.
Nyt päivin, yksinäisessä loistossansa, auringon-jumala taivasta astuu, palveltu, laulettu paljon vuoks ihanuutensa maassa ihmisten ylpeiden, onnen-koventamien. Mutta öisin taivasta kulkee Kuutar, äiti raukka, orpojen tähtilastensa kera ja paistaa murheessa hiljaisessa, ja lempivät neidot ja laulajat vienot vihkivät hälle laulunsa, kyyneleensä.