Piennä piiskan koulut suori, potki vastaan varsan lailla, kärsi valitusta vailla — haavat arpeen, päälle kuori! Nuorten kesken vanha; nuori, vallan nuori vanhain luona, etsi kultaa, missä kuona, kuonaa, missä kultavuori.

Pari ystävää ja hyvää, maailma muu vastassansa, näin hän nautti nuoruuttansa, etsi elämältä jyvää. Vapahasti merta syvää seilas nuoren miehen mielet; vaan jo kutsui toiset kielet virren töille viehättyvää.

Oppimatta opin teitä lauloi Laureatus nuori, torpan tyttö soiton suori, koski kuohui säveleitä. Matkineeks ei tullut heitä maun ruhtinaita maassa, lauloi vain kuin rastas haassa oman syömen sytykkeitä.

Kohta niitä lauleskeli joka piika, renki siellä, taikka missä maalla, tiellä vinkui viulu, käsipeli. Niissä ilo hurja eli, kieli ruotsin, suomen mieli, nuotti niinkuin koski nieli, sanat riemuin remahteli.

Veren nuoren aallot kuumat, onnen ahjo, lemmen liesi! Ollut siin' ei höylän miesi, joka mittaa vaaksat, tuumat. Oli hengen nuoren huumat, tulet, onnet, innostukset, joille aukee sydän-ukset — harvoin kirjapainon ruumat.

Siinä tuntui haju tallin, hollin, reen ja renkutuksen, tahti väärä tavauksen, jot' ei opin herrat salli: käskis käydä joka jallin runovuoren ruusuteitä, kuka sitten kuulis meitä? korko, laajuus mullin mallin!

Laureatus laulajana tutkittihin, tuomittihin, suomustettiin, suomittihin, kynittiin kuin kylmä kana. Veri nuori vellovana tuosta paisui, tuosta nousi, suuret myrkkykuplat sousi, missä muinen onnen vana.

Mielestään ei mennyt, miksi tahtomansa pyhin, parhain, pahimmaksi kääntyi varhain, hälle ikihäpeiksi. Veret muuttui mustemmiksi, sappi suomalainen suuttui, hauki nuotan päähän puuttui, häkkiin lintu lieto siksi.

Nyt ol' aika hirnujaamme viedä hyödyn vempeleihin. Kovasti se koskee meihin, että satuloida saamme näin me parhaat nuoret maamme, mutta vitsa väännettävä nuorna on ja käännettävä iloks armaan isäinmaamme.

Pesi kätensä Pilatus, kansa huusi: ristinpuuhun! Mutta vielä surman suuhun tahtonut ei Laureatus. Juur' tää julkeuden status hälle pilkkanimen antoi, jota sitten kauan kantoi Laureatus obstinatus.