Suomen kansan Sanalaskuja.
1. Anna kättä käyvän miehen, suuta ulkovan urohon.
Käyvällä ja ulkovalla ymmärretään toisinaan köyhää ja koditonta, toisinaan muuten kulkevaista, tuntematonta. Edellisessä tapauksessa kehottaa sanalasku, köyhiäksi ja varattomia hyvin kohtelemaan; jälkimmäisessä, varalla pitämään, ettei tuntemattomiakan tylysti vastaan oteta, josta vaan katumus saattaisi seurata.
2. Parempi pajussa maata, kuni paimenen sivussa, orpolapsen kainalossa.
Tällä sanalaskulla olen kuullut naimatta jäänetten tyttöin itsiänsa toisinaan lohdutteleman ja epäilemättä olisiki hyvä, jos he sen, vaikka aina, mielessänsä pitäisivät. Waan valitettavasti runoa myöten
Kyll' on niitäki kylissä
Tyttäriä tyhmempiä,
Jotk' ei o'ota ollenkana
Puhe'mieheltä puhetta.
Kesällä kenossa kaulan,
Talvella takana silmin,
Katselevat, kääntelevät,
Kenen keksiä pitäisi;
Mies olla mikä' hyvänsä,
Talon laiska juoppolalli,
Eli köyhä kestin poika,
Elikkä rahaton renki,
Joka vaan vihille veisi
Waikka vaskisormuksella;
Jos vuoen, kahen perästä
Korjan perä on kotona,
Talon turkki tuiskun suoja,
Läpilauta lapsen likka,
Käsivirkka kätkyn soutu,
Penkki, pankko pöytä lauta.
(Korhonen).
3. Niin on niittyin asiat, kun on niityt aialliset.
Koskee erittäin talon, jos toisinaan muihinki, toimihin. Sen nyt tietääki jokanen, menestyvän työt sitä myöten, miten niitä huolella ja uutteruudella toimitetaan.