14:ksi. Ulkonaiset viat ja virhet lapsi-iällä ovat monenlaiset ja monta niistä vaatii lääkärin hoitoa niink. rainot (luunmurrot, taittumiset), nyrjähtymiset, hiveltymiset, väärät jalat, suljetut luonnolliset reikäpaikat, luomat (syntymerkit), revenneet ja muut virhet. Navanpuhkemia taitaan toki lääkärinki avutta auttaa jos plyiypalanen taotaan kuperaksi ja, kuperan puolen napaa vasten pantua, sidotaan kiini napasiteellä, jonka putoamista kahdella viilekkeellä estetään. Taikka laitetaan lankakerä napaa painamaan ja pysytetään sekä liiteplaastarilla että napasiteellä. Side pitää likaseksi tultua uudistettaa eikä ennen heitettää, kun puhkema on parannut.
Luomia eli syntymerkkiä saadaan toisinaan sillä katoamaan, että niitä haudotaan väkevällä etikalla taikka että rakkoja pannaan niiden ympäristölle.
Ensimmäisenä vuonna tulee myös lapseen varjelusrokkoa pantaa, ison rokon kulkiessa, millon hyvänsä, vaan muuten ei ennen kun lapsi on päässyt 3:men tahi 4:jän kuukauden vanhaksi.
(Lisää toiste).
Lähde.
(Saatu).
Oli muinen itäsellä maalla isä ja hänellä oli paljo lapsia. Näitä rakasti kaikkia isällisellä helleydellä ja anto heille kaikenlaisia hyödyttäväisiä neuvoja ja opetuksia, karkottava niillä osittain lastensa keskinäistä hyvää, osittain kuuliaisuutta ja rakkautta itsiansä kohti. Mutta kerran kutsu heidät kaikki eteensä ja lausu: "minun aikani olento teidän keskellänne ei kestä kauan, sillä minun pitää erota ja jättää teidät tänne. Woi kuinka soisin teidän aina mielessänne pitävän, mitä teille monasti sanonut ja neuonut olen. Mutta aika taitaisi lähestyä, jona ette minua enää muistaisi, ettekä opetuksiani. Niin menisi rauha, suosio ja sovinko keskellänne ja muistamatta, etkä kaikki oletka minun lapsiani, kaikki yhden isän perillisiä, katsoisitta kuki omaa parastanne, vähä veljenne edusta huolimatta. Ja keskinäisissä sodissa, riidoissa ja kapinoissa hävittäisitte perintömaanne, jonka viimmen vieras käsittäisi, teidät maakulkeuteen ajava. Pankaa sentähden tarkoin mieleenne, mitä teille, kentiesi ehkä viimmesen kerran nyt olen sanova: rakastakaa toinen toistanne samalla rakkaudella, jolla minua rakastaneet oletta ja jolla itsiänne rakastatta ja muistakaa aina, että minä olen isä, joka kaikkia teitä yhtäläisesti rakastan ja paremmin, kun itset, tiedän mikä teidän onneenne sopii. Ja että vaan kaiken tämän tekisittä, niin annan teille seuraaman neuon. Tuolla kukkulalla on kalliosta sikiävä lähde makialla vedellä. Lähteitä kyllä muuallaki löydättä ja usiampia päältä katsoen kauniimmillaki paikoilla, mutta se lähde, jonka jo nimetin, on kaikista muista lähteistä hyvin erotettu. Kun sen vettä juotta, niin ihmeteltävällä tavalla ruumiinne siitä virkenee, mieli ja muisti selviäpi niin, että joka kerralla juotuanne olen kun paikalla tykönänne ja muistatta kaikki muinaset opetukseni. Elkääte sentähden unohtakokan useen tälle lähteelle käydä ja vettä siitä juoda, sillä niin kauan kun sen teettä on onnenne seisova."
Tämän sanottua erosi lastensa silmistä isä. Waan lapsilla pysy mielessä, mitä kuulleet olivat. Useinki kävivät lähteelle ja joivat sen vettä. Ja tunsivat joka kerralla ruumiinsa voimat virkenevän ja mielensä kirkastuvan, että oli, kun olisi paikalla isä heitä puhutellut ja entisellä tavallansa opetellut. Näin tekivät kyllä kymmeniä ja usiampiaki vuosia keskinäisessä suosiossa ja rakkaudessa sen ajan kauniisti eläen. Waan viimmen alko muutamille käydä vaikiaksi tämä yhtäläinen lähdematka. Toiset arvelivat, "olleeko tuosta kaukasesta vedenjuonnista niin mitänä hyötyä, eikö olisi yksi, jos joisimma kotilähteistä, koska janostumma?" Niin tekivät ja heiltä joutu pian oikia lähde unhotuksiin. Ja kun eivät paremmin sen virvottavaista luontoa enää tunteneet, nauroivat niille jotka kallioille kiipeilivät. Toiset taas kyllä päättivät lähdettä avulliseksi, mutta ajattelivat, "miksi vaivauisimma tuonne kukkulalle matkatessa, koska taidammaki sieltä veden kotipihalle juontaa ja siinä tarpeemma juoda." Heki tekivät niin ja laittelivat vesijohtoja, missä vaan sisään kaivaen, missä kuurnissa ilmaa myöten juoksuttaen. Monta löyty joka tällä tavalla vaan omaksi ja perehensä tarpeeksi pyysi tätä terveyden vettä likemmältä ja runsaammasti saada. He olivatki hyvin huolellisia vesijohtojansa puhtaana pitämään ja saivat työstänsä jommoisenki hyödyn. Waan oli toisiaki, jotka laittelivat johtoja, niistä korttelittain ja kannuttain ilman saamattomille läheläisillensä vettä myödäksensä, sillä rikastuvansa toivoen. Sen teki moni niistäki, jotka ilman ei luulleet vedellä minkäänlaista erityistä voimaa ja arvoa olevan. He eivät katsoneet, minkä maan läpi kaivoivat, jos kohta siinä oli veteen sulaavia vahinqollisia aineita. Eivätkä pitäneet huolta johtoinsa ja kuurnainsa puhdastamisesta, eikä kattamisesta, jonka tähden vesi liastu ja tuli ilman sateistaki paljo heikommaksi. Waan siitä oli heillä suurin huoli saada laitoksillensa kaikenlaisia kansan korvissa kuuluvia nimiä, silläki paremmin ostajia luoksensa houkutellen. Niin nimitti muutama laitostansa Huutavaksi Koskeksi, toinen Paradiisin Joeksi, kolmas Sionin Wirraksi, neljäs Hunajaojaksi, muut muiksi. Kaikella tavalla kokivat kansalle uskottaa, olevan heidän vetensä ei vähintäi huonomman alkulähteen perityistä. Ja ettei sitä maultakan olisi tunnettu, jos muuten joku ostajista oisi oikiata lähdevettä siltään juonut, niin pitivät varalla tätä jälkimmäistä, millään seottamatta, jota maistattelivat nerokkaammille kysyjille. Muita yksinkertasempia varten maustelivat muilla maustimilla vettänsä, silläki paremmin ostajia saadaksensa. Mutta niinkun sanomma juoksivat heidän kaivamansa paikkain läpi, joista veteen suli vahingollisia, vaarallisia aineita. Näistä liikaaineista muutamat juotuansa tulivat nöyräpäiksi, toisilla alko pää vetäytä jompaa kumpaa olkaa vasten, toisissa loppu koko elämän ilo ja nautinto, maa näytti heille isoksi, kamalaksi, kuoletten haudaksi ja he näivettyvät ja menivät ennen aikojansa sihen varsinaiseen hautaan, toisille anto vesi erinomasen ylpeyden ja omakauneuden, että itset korkiampia olentoja olevinaan suurella ylenkatseella, piampa surkuttelemalla kohtelivat niitä, jotka näistä ostokaivamista eivät juoneet, toisille saatti se kummanlaisen kaunistelemisen vaatepuvusaan, teki toiset laiskoiksi, etteivät kyenneet mihinkän kunnollisuuteen, toisille ahdisti rinnan ja saatti alituisen huokausvian, kammellutti kielen toisille, ettei enää kenkän heitä ymmärtänyt peräti juomattomalle… Niin tuli muutamia, jotka pahaksuen näitä kaivanto- isäntäin petollisia juonia ja estääksensä kansan peräti pilaumasta, sulasta rakkaudesta kanssaihmisiänsä kohti, laittivat paremmin korjattavia johtoja lähteestä, niistä ilmaseksi vettä saamattomille annettaa. Wielä parantelivat itseä lähdetietäki sinnekulkeville huojennukseksi. Waan mikä ainaki lie syynä ollut, joko seki, etteivät erityisillä aineilla vettä maustaneet, johon kerran oli totuttu, suuri osa arveli myöntivettä maukkaammaksi ja paremmaksi ja osti totuttuun tapaansa.
Enempätä emme ole kuulleet tästä sadusta, vaan arvellaan isän vieläki elossa olevan ja vaan ajaksi poikainsa luota lähteneen, heitä koetella tahtova, jos voisivat kauanki hänen nevojansa ja oppejansa muistossa pitää. Tiettävästi muuttuu elämä toiseksi, jos hän takasin tulee, vaan miten johtokauppiain ja vesimausteliain sitte käypi, sitä emme osaa arvata. Olisiko meille siitä tieto tuleva ja mehiläisemme vielä sillon hengissä, niin viivyttelemättä antaisimma hänen sanan muillenki, vielä tietämättömille, kuljettaa.
Satuja.