Kylän naiset naurelevat huokauksiani,
Iloissani muutamat mun luuli laulavani.
Toiset muuttaa mureheni vieläi mustemmaksi,
Minusta he mielellänsä tekisivät kaksi.
Uniki se murehista levottavi monta,
Minä en saa silmihini pienintäkään unta.
Itkull' alan päiväni ja päätän murehilla,
Yksin istun iltasilla, yksin aamusilla.
Sepä mua murehuttaa, sepä itkun tuottaa,
Kun on kultani kaukana ja täytyy aina uottaa.
Mont' on huolta muutenki ja se on suurin huoli,
Kun en tieä kullastani, elikö vai kuoli.
Päiv' on pitkä ja ikävä ja itku aina mulla,
Kun en kuule kullaistani, eikä taia tulla.
Wappu.
Ei nyt enää, ei nyt enää kesämarjat auta,
Minun kultani rakkaus on ruostunut kun rauta.
Kultani käypi Suomen maita poikki sekä pitkin,
Kylän naiset naurovat ja minä raukka itkin.