Muutama sana soiden viljeliöille.
[Niin tämä, kun seuraavatki otteet maaviljelystaidosta ovat meille itsekoettaneelta tarkalta maaviljeliältä annetut. Kiitollisuudella panemma ne tähän muidenki hyväksi.]
Suot poltettakoon Juhannuksen aikoina taikka ennemmin. Myöhemmin poltettuna on vaikia maan palamista estää. Kaksi eli kolme vuorokautta ennen sytyttämistä pitää suot kynnettämän ja karhittaman (äestettämän, astuvoittaman eli harattaman). Juurikot, turpeet ja ruohot luodaan pieniin kokoihin keskelle sarkaa, että pikemmin kuivaisivat ja paremmin palaisivat. Polttamisen jälkeen pitää tuhka hetimmiten mullan kanssa sekasin karhittaman, ennenkun tuuli sen viepi, jos sadetta ei kohta tulisi.
Sateisina kesinä ruohottuu maa niin äkisti, että tarvitsee kerran kyntää ja useemmin karhita soita ennen kylvämistä, joka tavallisesti tapahtuu alkupuolella Elokuuta, juurusjyvillä viikkoa ennemmin kun muilla.
Kuuden syllän levyiseltä saralta on kuokkioille tavallisesti maksettu 9 markkaa syllältä lakioilla, puittomilla soilla ja 3 talaria, välistä tolvaki korpisoilla, jossa paljo juuria löytyy. Ojittajat ovat saaneet 6 hopiaäyriä syllältä 5 korttelin levyisestä ja kyynärän syväisestä ojasta.
MEHILÄINEN W. 1840.
Kesäkuuta.
Suomen kielen otosta opetuskieleksi kouluissa, kuin myöskin sen käyttämisestä oikeuksissa ja muissa tiloissa on kyllä ja monessa kohti jo ennen kirjotettu. Meidänki mielestä on hyvin osaavasti sanottu, mitä Ulvilan kirkkoherra, professori G. Renvall siitä asiasta lausuu, nimittäin: 1:ksi että Suomen kieli otettaisi opistoissa ei opetus- vaan opittavaksi kieleksi ja 2:ksi, että oikeuksissa ja muissa tiloissa itsekuki vapaehdollisesti, niin kirjotuksissa kun puheessa, saisi käyttää Suomen kieltä, jota asianomaisten virkamiesten toisen tulkitsematta pitäisi ymmärtää. Wasta jonkun pitemmän ajan käyttämisellä ja korjaamalla luulee Renvalli Suomen kielen tulevan otolliseksi sihenki tarpeesen, että opetus kouluissa ja muissa opistoissa sillä toimitettaisi; jota pitemmän ajan valmistusta emme myös taida vastaan sanoa, koska, jos suomi yhtäkkiä määrättäisi opetuskieleksi, puutos epäilemättäki ilmautuisi, jos ei kielessä, niin kuitenki opettajissa.
Mitä taas Suomen kielen vapaehdollisen käyttämiseen oikeuksissa ja muissa tiloissa koskee, niin olisi se hyödyllinen jo siinäki kohdassa, että se kadottaisi leivän puolivalmiilta herroilta, jota tapojen turmioksi ja talonpoikien rasitukseksi aina enempi vuosi vuodelta maakuntaan lisäytyy. Kun nimittäin joku voipi oppia jonkun sanan ruotsia ja sihen lisäksi taitaa, jos kuinka puultuvaisesti kirjottaa, niin pitää hän kohta itsensä herrana, heittää työnteon, kirjottelee talonpojille, selittelee heille tuomioita ja muita ruotsinkielisiä kirjotuksia, neuvo heitä yhdestä keräjästä toiseen ja viettelee moninaisihin ilkeyksihin, kaikella sillä toimellansa talonpojan kostannuksella hyvin eläen. Tämä herrain ja talonpoikain välillinen sukukunta juuri on se, joka enimmasti turmelee talonpoikasen kansan elämässänsä. Sillä paremman arvon talonpojilta voittaaksensa pukevat itsensä ja elävät muulla tavalla mahdollisuutta myöten herroiksi, ja talonpoika seuraa heitä niin vaatteissa, kun muussa elämässä, pitäen itsensä heidän vertasena, niinkun hän ei olekaan huonompi, vaan kymmentä kertaa parempi heitä. Tämä talonpojan herrastaminen aatteissa ja muissa ulkonaisissa elämän tavoissa on sekä muuten tuhma ja ilkiä katsella, että myöski perijuuri koko talonpojallisen arvon menettämiseen. Se juuri todistaa, että talonpoika itse ei tyydy oloonsa ja onneensa, alentaa hänen arvonsa sillä tavoin muidenki silmissä, sillä vähäarvonen on aina se mies, joka Jumalan luotuun onneensa ei tyydy. Jos talonpoika tahtoo herrastaa, niin herrastakoon opeissa, tiedoissa ja taidoissa, erittäinki säätyynsä sopivaisissa, siisteydessä ja puhtaudessa, mielisiveydessä ja raittiuudessa, lastensa ihmisiksi kasvattamisessa, perheensä hoitamisissa, karjansa, peltojensa ja niittyjensä korjaamisessa, ja se harrastus on hänelle moninaiseksi hyväksi, antaa myös kyllä työtä, ettei juuri jouda'kaan sihen toiseen turmelevaiseen herrastamiseen, joka osotaksen turhissa käytöksissä, naurattavissa vaatetpuvuissa, kiroilemisissa ja vannomisissa, juomisissa ja laiskana elämisessä, joutavissa hypyissä ja kortinlyönnissä, Jumalan sanan ylenkatseessa ja tuhannessa muussa ilkeydessä, jota juuri edellä mainitut joutavat nurkkaherrat enemmin, kun mikään muu kansassa matkaansaattaa, levittää ja voimassa pitää. — Karjalassa ja Savossa, joissa suuri osa talonpoikia nykyaikoina selvästi kirjottaa suomea, näitä nurkkaherroja ei ollenkaan kaivattaisi, jos saisivat talonpojat kirjotuksensa sillä omalla kielellänsä. Kuinka kansa itseki sitä asiata toivoo, olemma monasti kuulleet lausuttavan, ja todistukseksi panemma tähän seuraavan, talonpojalta Petteri Makkoselta Kerimäen pitäjästä, tehdyn runon, jonka syksyllä v. 1837 häneltä kirjotimma.
Suruvirsi Suomen kielen tilasta.