Mehiläisen toimittaja.
[1] Sana, Koto-maa, näyttää olevan paremmin Suomenkielen luontonen kuin "Isän-maa", jota nimee on paikottain tässä kirjassa pruukattu, esimerkiksi: Wirsiä "Isän-maan rakkaudesta" j.n.e.
[2] Liiaksi näyttää, kuitenkin, tässä kielessä olevan ne, ei ainoastansa joka virressä vaan myös melkeen joka versyssä löytyvät kertomus sanat (pronomina). Esimerkin otan ainoastansa yhdestä virrestä: N:o 36 v. 1 "Sun kiitostas me aina veisaamme" v. 2. "Ja uhrimme Me sulle kannamme." Jos näistä versyista jätettäisiin pois kertomus sanat "Sun ja Me", niin olis kieli luonnikkaampi, ja saatasiin niitten siaan sovittaa tarpeellisempia sanoja.
[3] Tämä näkyy Turun ruottalaisista Sanomista nimeltä Åbo Tidningar N:o 19 ja 20 1838. Jollenka vastaukseksi seuraava on kitjoiettu.
KAIKENLAISIA.
Pilvien suuruudesta.
Moni pilvi liiatenki syntyessänsä ei ole, kun muutaman kyynärän suuruinen; toiset päälle penikuormanki ja välistä on koko näkyvä taivas yltä pilvessä. Pilvien suuruus on helposti arvattava varjosta (kuvasesta), jonka allansa maalla tekevät. Korkioilla vuorilla, joiden kukkurat pistäksen ylemmäksi pilviä (katso: Mehil. Elokuulta 1837), taitaan pilvien paksuuski mitata. Eräät ovat ohuita hennukoita, toiset satoja ja tuhansiaki kyynäriä paksut.
Maanviljeliöille.
Usiassa paikassa Franskan maalla kylvetään alkukesässä toukoja, joista sitte 2 ja 3:ki kertaa niitetään karjanruokaa ja ehästään sillä keinon tähkään pääsemästä. Wasta seuraavana vuonna annetaan saman touon rauhassa kasvaa, joka joutuu ja valmistuu tavallisena aikana leikattavaksi. Tästä viljelyskeinosta oli edellisenä vuotena saatu karjanruoka melkein sulaa voittoa. Mahtaisko Suomessaki niin menestyä?
Sateen paljoudesta.