— Kuoli kaksi viikkoa sitten.
— Vai kuoli, sanoin minä. Ja luultavasti olisi asia jäänyt siihen, hänen sitä sen enempää kertomatta, ellen olisi kysynyt — näön vuoksi vain, ilman sen suurempaa osanottoa: — Mihin tautiin kuoli?
Hän käänsi kasvonsa päin — en nähnyt niissä mitään liikutuksen merkkiä, ellei siksi voisi sanoa sitä, että kulmakarvat olivat pystymmässä ja että hän ikäänkuin aiheettomasti räpäytti silmiään muutamia kertoja, ja virkkoi:
— Tapaturman kautta hän kuoli.
Minussa heräsi epämääräinen tunne, niinkuin olisi minua pitänyt jonkin hävettää, ja kysyin jo paljoa suuremmalla osanotolla, kuinka se oli… minkä tapaturman kautta hän oli kuollut?
— Hakivat korjaamaan höyrykoneen huimaratasta tuonne hovin höyrymyllylle. Sitä laittaessaan tarttui se hihnaan ja murskautui kuoliaaksi.
Tahdoin tarkempaa selkoa, ja hän antoi minulle yksityiskohtaisen kertomuksen siitä, miten onnettomuus oli tapahtunut. Myllyssä oli kaksi ratasta lähekkäin, ja toinen niistä oli joutunut epäkuntoon, mutta toinen oli käynnissä. Se seisoo niiden välissä ja asettelee mutteria ja kun on saanut sen paikoilleen ja alkaa peräytyä, niin miten lienee tarttunut liikkeessä oleva hihna vaatteihin, ja lennättää kattoon ja paiskaa sieltä alas…
— Ja siihen kuoli?
— Ei hievahtanutkaan eikä huutoa suusta päästänyt. Ei ollut verihaavaa eikä tiettyä luun vikaakaan päällepäin nähden.
— Sehän oli kauhea tapaus! huudahdin minä. En tiedä, mitä hän siitä ajatteli, mutta en minä ainakaan huomannut hänessä mitään, jota olisi voinut sanoa liikutukseksi. Puhuessaan oli hän katsellut minua vetisillä, punareunaisilla vanhan miehen silmillään, siirtänyt pari kertaa lasit otsalle ja koskettanut peukalolla luomiaan. En nähnyt mitään kyyneltä vierähtävän poskelle, en tiedä, saiko hän sieltä jostain syvemmältä tulvimaan yrittelevän lähteen tuketuksi, vai oliko aurinko vain hänen silmäänsä pistänyt. Yhtä rauhallisesti jatkoi hän vain kuvaustaan, uudistaen toiseen kertaan samat asiat ja tehden muutamia lisäyksiä, niinkuin tapaus semmoisenaan olisi häntä ennen muuta huvittanut ja niinkuin se olisi ollut pääasia, miten tuo kaikki oli noin tapahtunut, ja sivuasia se, että se oli hänen ainoa poikansa, jolle se oli tapahtunut.