"Hyvä, kulta tirehtööri, täytyykö minun lähteä, oi, mihinkä minä, syntinen vanha ihminen joudun, nälkään ja pakkaseen minä kuolen tai vaivaiskoti minun elämäni viimeiset hetket katkeroittaa."
"Minähän vain kysyn", puhui johtaja, "tahtooko Matleena hyväkseen käyttää armahdusta?"
"Voi armahtakaa… nähkääs, ei minulla tuolla ulkona kavalassa ja karsassilmäisessä maailmassa ole ketään, ei sukua, ei ystäviä… täällä minä olen niinkuin kotonani… tirehtööri on kuin minun setäni. Vanha Riika ja vanha Heta ovat kuin siskojani. Mari minua hoitaa ja 'minun tornini' on käynyt minulle jo niin rakkaaksi, ja sitten on minulla täällä kaikki, mitä tarvitsen, eikä tirehtöörin tarvitse ollenkaan peljätä, että käyttäydyn huonosti, kyllä minä vielä näen kutoa sukkaa, vaikken minä oikein hyvin enään näe… ja lukeehan Mari minulle sanaa… ja nähkääs, hyvä tirehtööri, minä en tahdo koskaan valittaa, enkä minä aio karata…"
"Hahhaa, hyvä Matleena, sitä emme pelkää, olkaa vain levollinen."
"Ja katsokaas, tornissa minä tahtoisin kuolla, koska hetki lyö, jona Herra kutsuu. Minä olen täällä jo niin kotiutunut. Saanko minä jäädä, hyvä tirehtööri, sillä muuten käy minun hullusti, minä niin pelkään, niin pelkään."
Vanha Matleena otti tuen pöydästä ja katsoi niin rukoilevasti johtajan silmiin. Johtaja nousi ja taputti muoria olalle:
"Matleena hyvä, saattehan te jäädä jos niin tahdotte, muodon vuoksihan minä vain kysyin."
"Kiitos tirehtööri kulta, Jumala teitä tästä palkitkoon, tahdon puolestanne rukoilla, koska kerran Herra minut armahtaa."
Ja vanha Matleena niiasi vielä syvempään ja ilon suloiset kyyneleet valuivat hänen himmeistä silmistänsä. Paljon keveämpänä kompuroi hän nyt torniinsa ja sinä iltana oli hän hyvin iloinen. Hän veisaili ja höpisi itseksensä eikä ottanut kuullaksensakaan Marin syrjäisiä kompasanoja.
Ylihuomen aamulla pilkisti taas aurinko tornikomeroon, mutta vanha Matleena ei liikahtanut vuoteeltaan, päivä valaisi hänen hapsiansa ja hänen kirkastuneita kasvojansa, joilla näkyi selittämätön rauha. Hänen "valkeutensa oli nyt taivaassa". Tuntui kuin hän liikkumattomin huulin olisi kuulumattomasti kuiskaellut: