* * * * *
En kuullut nyt ulos Emmin iloista ääntä, en nähnyt tällä kertaa pienoisen kasvoja akkunassa, ei tullut tuttuni salissa vastaani, ei, hän makasi nyt sairasvuoteella! Pastorin vaimo tuli vastaani ja hätäyneenä virkkoi: "jos taitonne voi, niin pelastakaa mulle enkelini!" — Me astuimme sairaan kammioon:
— "Kas niin", huudahti Emmi, nähtyään minut, "tulettehan te, Emmin tohtori; minun rintaani ahdistaa niin kovasti, ja tämä peitekin painaa niin paljon; isä ja äiti eivät sitä usko, mutta Emmin tohtori sen kyllä uskoo. — Painaahan tämä?" lisäsi hän ja tarttui käteeni.
— "Kyllä se painaa, lapseni", vastasin minä, "mutta koetahan olla kärsivällinen vielä vähä aikaa; huomenna olet jo terve".
— "Huomenna jo!" huudahti hän, ja kesken kyyneleitänsäkin koetti hän naurahtaa. Mutta samassa tuli ankara yskänkohtaus, joka pani sydämeni vavahtamaan.
Minun ei tarvinnut kauan tutkistella taudin laatua; se, mitä jo aikaa sitten olin pelännyt, oli valitettavasti nyt käynyt toteen. Emmin rintaan oli hänen elämänsä ensi hetkestä saakka sijoittunut vamma, tauti, joka on pilkaksi tehnyt lääketieteen taisteluja sitä vastaan, vamma, joka kaataa verkalleen, mutta kaataa varmaan, ja joka, pienoiseen sijansa otettuaan, tekee elon aamusta illan ennen aikojaan. Minun poissa ollessani oli Emmi vilustunut ja tauti muuttunut n.s. pikaiseksi. Raskaalla sydämellä istahdin pöydän ääreen, kirjoittaakseni hänelle helpoittavia rohtoja. Emmin äiti ei nähnyt käteni vavistusta: se olisi kertonut hänelle, että tämä oli viimeinen lääkekirje, mitä hänen lapselleen kirjoitin.
Vähitellen taukosi taudinpuuska. Ahdistus alkoi lievetä; valitus vaikeni, ja vähemmin tempoellen kohoeli rinta. Emmi nukahti…
Hetken kuluttua hän avasi silmänsä jälleen. Ne olivat entistä kirkkaammat nyt, nuo kauniit, suuret silmät; entistä valkoisempi oli kasvojen iho ja entistä kirkkaampina hehkuivat poskipäät.
— "Äiti, nyt on Emmi jo terve; niin, Emmin tohtori se antaa aina niin hyviä rohtoja."
Niin virkkoi lapsi, kääntyen minuun päin, ja veti suunsa hymyyn…
Tuota hymyä en unohda milloinkaan.