Kaikki, toivoin työstä riistan, auttaat toinen toisiaan, koetella kilvan, kiistan saavat kaikki voimiaan. Isäntä ja palvelija vapaudessa suojan saa, kaikilla on varma sija vastustella sortajaa.
Työ on miehen kunnia, viljan vaivannähnyt saa; Ruhtinaalle arvo antakaa, arvo meille työmme vaivasta.
Schiller'in "Kello"-laulusta — A. Oksanen.
Isänmaani.
Jos minne kuljen, mistä lähden, tää maani mulle kallis on, ja kallis on se vaan sentähden, sen kansa kun niin armas on. Sen kansa taas on armas siksi, se maansa kun tek' kallihiksi verellään, kärsimyksillään.
Salomme vaikk' ois täynnä kultaa, hopeita hyrsityis aaltomme; vaikk' ois meill' loistoa ja valtaa, vaan konnan töit' ois muistomme, kansamme kulkis hylkyteitä, — ah! silloin maamme varjo meitä kuin musta haamu vainoais.
Vaan nyt ei synkkäin syiden hallat meit' isäin haudalta eroita, ei taistelut, eik' ilkivallat maasta armaasta vieroita, niin korvet synkät, kallioiset, kuin laaksot, järvet tuhatmoiset — kaikk' ovat kalliit, rakkahat.
Takana soitten, kallioissa sai äidit piilon lapsineen, kun urhot kaatui taisteloissa, tai voiton toivat armailleen. Niin korpea kuin vainioita luut isäin peitti, veri noita kostutti kallis kaikkia.
Vakaana niinkuin vuoren seinä kansamme puolsi maatansa; ei huikennellut niinkuin heinä, säilytti pyhät tapansa. Parjatkoot tyhmät, ett' tää kansa hyljätty, halp' on tavoiltansa — maan kalliin ostanut se on!
Muun riemun jos ken ryöstäis multa, maan' armahan kun muistot jäis: ne rinnassani voiman tulta ja innon liekin virittäis. Oi urhoin kehto, isänmaani! Suojelkoon Herra armastani, siunatkoon hautaa urhojen!